Niinpä näki hän Petersin tulevan viinikellarista mukanaan mies, jolla oli valtavan suuri kantamus pulloja. Tämä antoi Samuelille, joka kaikin voimin kuori suurta astiallista perunoita, aihetta monenlaisiin mietteisiin. Ylhäisen ja rikkaan mailman elämässä oli jotakin, mikä loukkasi Samuelia, ja aivan varmaan vaikutti tähän se huomattava osa, mikä juopottelulla oli tuossa elämässä. Naiset joivat yhtä peittelemättä kuin miehetkin, ja miss Gladykin joi, minkä seikan Samuel piti suoraan sanoen hirveänä.
Päivällinen oli jo kestänyt pari kolme tuntia, ja melu tuli yhä äänekkäämmäksi. Huudettiin ja hoilotettiin, niin että kuului talon ulkopuolellekin. Laulettiin hurjia rekilauluja, joita oli hauska kuulla, mutta jotka kuitenkin kauheasti loukkasivat Samuelia. Nuo onnelliset ihmiset — mielellään soi Samuel heille kuinka suuria nautintoja tahansa — elivät varmaankin aina samaa iloista ja nautintorikasta elämää. Mutta samppanjapullojen korkit paukkuivat vain muutamien minuuttien väliajoilla. Mahtoiko olla oikein että he joivat?
Alkoi olla myöhäinen ilta, ja juomingit jatkuivat yhä. Ulkona raivosi ankara rajuilma. Ne palvelijat, joilla vieraspitojen johdosta ei ollut mitään tehtävää, olivat menneet nukkumaan, mutta Samuel ei saanut unta; levottomana ja kiusaantuneena harhaili hän paikasta toiseen. Koko talo oli, lukuunottamatta seuruetta ruokasalissa, hiljainen ja autio. Silloin hiipi Samuel takaoven kautta taloon ja piiloutui erääseen oviaukkoon, jonne hurja melu ruokasalista kuului.
Hän oli maannut siellä noin kymmenen minuuttia. Sisältä kuului laulua ja huutoja, mutta luonnonvoimien raivoaminen esti erottamasta eri ääniä. Silloin kuului yhtäkkiä melun keskeltä kimakka ja vihlova naisen ääni. Samuel syöksähti seisaalleen ja pakeni oven luota. Johtuiko tuo huuto vihasta, pelosta vaiko tuskasta, sitä ei Samuel voinut sanoa, mutta sen hän tiesi, ettei se ollut ilohuuto.
Vavisten hän seisoi paikallaan. Syntyi kauhea melu, sitten kuului taas naisen ääni:
— Ei, ei, et saa, sanon minä!
— Istu, hupsu naikkonen! kuuli Samuel isäntänsä huutavan.
Sitten kuului toinen naisen ääni:
— Ole vaiti, äläkä sekaannu toisten asioihin!
— Minä revin silmät päästäsi, sinä paholainen! kiljui ensimmäinen ääni, ja sitten seurasi joukko kirouksia. Toinen nainen vastasi samalla tavoin, ja Samuel ymmärsi, että siellä oli jotakin kinaa, että jotkut seuran jäsenet halusivat mennä välittämään, toiset taas kiihottivat riitelijöitä jatkamaan. Kaikki kirkuivat mielettömästi, molemmat naiset ulvoivat kuin hyenat. Samuel kuunteli kauhuissaan. Sitten kuului laseja särettävän, ja lopuksi pahimman melun aikana kuului nuoren Lockmanin ääni: — Ulos täältä!