— Menen hänen luokseen. Puhun hänelle. Ehkä kuulee hän minua.
— Hyvä! huudahti tyttö. Miten tahansa! sanokaa hänelle, että minä tulen tappamaan itseni! Ennemmin tapan sekä hänet että Dollyn, kuin annan heidän saada toisiaan! Niin, minä tarkoitan täyttä totta! Hän vannoi, ettei koskaan hylkäisi minua! Ja minä uskoin häntä, luotin häneen!
Samuel puristi päättäväisesti kätensä nyrkkiin.
— Minä puhun hänelle asiasta, sanoi Samuel, jo tänä yönä.
Näin sanoen meni Samuel tiehensä jättäen tytön nyyhkyttämään.
Alhaalla konttorissa Samuel pysähtyi sanoakseen isännälle lähtevänsä pois. Mutta huoneessa ei näkynyt ketään ihmisiä, ja vähän epäiltyään jatkoi hän matkaansa.
Rajuilma oli ohitse, kuu paistoi ja muutamia pilvenhattaroita ajelehti taivaalla. Samuel käveli takaisin Fairviewiin kädet vielä nyrkissä ja mielessä luja päättäväisyys.
Hän tuli parhaaseen aikaan nähdäkseen automobiilin portin edustalla ja seurueen lähtövalmiina. He kulkivat hänen ohitseen iloisesti laulaen. Sitten seisoi Samuel nuoren herransa edessä.
— Kuka siellä? huudahti Lockman säpsähtäen.
— Minä, sir, sanoi Samuel.