Niin palasi protestantti paikalleen mandariinin palatsin portille.
13.
Iltavihellyksen jälkeen tuli Mikko Sikoria kiireen kaupalla Halin luo kuulemaan, mitä oli tapahtunut. Mikko oli riemuissaan, sillä useita miehiä oli tullut hänen luokseen tarjoutuen liittymään esitetyn vaatimuksen kannattajiin. Ukko ei oikein tietänyt, johtuiko asia hänen omasta kaunopuheisuudestaan vai hänen hienosta amerikkalaisesta apulaisestaan, mutta oli kummassakin tapauksessa yhtä ylpeä. Hän jätti Halille kirjelapun, joka oli pistetty hänen käteensä ja jonka Hal tunsi Tom Olsonin lähettämäksi. Olson ilmoitti, että kaikki puhuivat punnitustarkastajasta, joten sopi aatteenajon kannalta pitää yritystä onnistuneena, tekivätpä päällysmiehet mitä tahansa. Lisäksi hän kertoi, että muutamia miehiä tulisi viettämään yötä Halin kanssa, jotta olisi todistajia, jos yhtiö yrittäisi jotakin juonta. »Ja muistakaa varoa uusia miehiä», lisäsi hän; »pari niistä kuuluu varmasti urkkijoihin».
Hal ja Mikko keskustelivat seuraavan yön ohjelmasta. Kumpikaan heistä ei erikoisesti halunnut nukkua jälleen ulkosalla — vanha slovakki pelkäsi luitansa palelevan, ja Hal arasteli niitä monia urkkijoita, joita nyt näkyi liikuskelevan hänen läheisyydessään. Reminitskin luona hän keskusteli muutamien kanssa, jotka olivat ilmoittaneet kannattavansa vaatimusta, ja kysyi, suostuivatko he viettämään yön hänen kanssaan Edströmin hökkelissä. Kukaan ei väistänyt tätä vilpittömyyden koetta; kaikki ottivat peitteensä ja lähtivät mainittuun paikkaan, missä Hal sytytti lampun ja piti valmistelemattoman kokouksen huvittaen itseään sen ohessa urkkijain metsästyksellä.
Eräs uusista tulokkaista oli puolalainen Wojcechowski, ja tämä Zamierowskin lisäksi tuleva nimi sai Halin lopullisesti luopumaan siitä ajatuksesta, että voisi mainita puolalaisia heidän oikeilla nimillään. »Woji» oli pieni, vakava mies, jonka kasvoissa oli murheellinen ja uupunut ilme. Hän selitti läsnäolonsa johtuvan siitä, että oli saanut kyllikseen kokea ryöstöä, lupasi maksaa osansa punnitustarkastajalle, ja jos tahtoivat potkia hänet pois, niin potkikoot, hän siirtyisi toisille maille, ja hiiteen koko yhtiö. Tämän selityksen jälkeen hän kääriytyi peitteeseensä ja painui kuorsaamaan mökin permannolle. Se ei näyttänyt urkkijan käytökseltä.
Toinen oli Farenzena-niminen italialainen, tummakulmainen ja synkeännäköinen mies, joka olisi kelvannut esittämään rosvon osaa missä melodraamassa tahansa. Hän istui seinustalla ja puhui kurkkuäänin, ja Hal silmäili häntä erittäin epäluuloisesti. Ei ollut helppo ymmärtää hänen puhettaan, mutta lopulta Hal sai selville hänen esittämänsä tarinan: hän oli rakastunut johonkin »fanciullaan», ja »fanciulla» piti häntä pilkkanaan. Nyt hän oli käsittänyt, että tyttö oli kunnoton kutale, josta ei kannattanut huolia, ja niinmuodoin hänestä oli ihan yhdentekevää, jäikö hän kaivoksille, vai lähettivätkö hänet menemään. »En pyydä enää fanciullaa, pyydän punnitustarkastajaa!» päätti hän murahtaen puheensa.
Kolmas vapaaehtoinen oli eräs kreikkalainen työmies, puhelias nuori poika, joka oli päivällisellä istunut Halin vieressä ja oli sanonut olevan nimeltään Apostolikos. Hän alkoi keskustella Halin kanssa selittäen punnitustarkastaja-suunnitelman mielenkiintoisuutta; hän halusi tietää, mihin aiottiin ryhtyä, millaisia menestyksentoiveita otaksuttiin olevan, kuka oli liikkeen aloittanut ja keitä siihen kuului. Halin vastaukset muodostuivat työtätekevän luokan solidaarisuutta tehostaviksi pieniksi saarnoiksi. Joka kerta kun mies alkoi jälleen häntä »tyhjentää», Hal selitti, kuinka tärkeä tämän yrityksen onnistuminen oli kaivosmiehille, kuinka heidän piti tukea toisiaan ja tehdä uhrauksia yhteiseksi hyväksi. Hänen puhuttuaan yleisistä teorioista puoli tuntia Apostolikos luopui yrityksestään ja siirtyi Mikko Sikorian luo, joka Halin viittauksen huomattuaan puhui urkkijoista ja niistä kauheista asioista, joita kunnialliset työmiehet tulisivat heille tekemään. Kreikkalaisen vihdoin väsyttyä ja paneuduttua pitkäkseen lattialle. Hal meni Vanhan Mikon luo ja kuiskasi hänelle, että Apostolikos varmaan oli etunimeltään Juudas!
14.
Vanha Mikko nukahti aivan kohta, mutta Hal ei ollut tehnyt työtä moneen päivään, ja sitäpaitsi pitivät mieltäkuohuttavat ajatukset häntä valveilla. Hän oli maannut hievahtamatta pari tuntia, kun huomasi jonkun liikkuvan huoneessa. Lamppu loi himmeää valoansa, ja Hal voi puoliavoimin silmin nähdä erään miehen nousevan istualleen. Aluksi hän ei kyennyt päättämään, kuka mies oli, mutta tunsi vihdoin kreikkalaisen.
Hal makasi liikahtamatta, ja parin minuutin kuluttua jälleen katsahdettuaan hän näki miehen ryömivän ja kuuntelevan, kädet yhä permannossa. Hal katseli yhä silmäluomiaan raottaen toisen noustessa ja hiipiessä häntä kohti varovasti astellen nukkuvien yli.