»Jos tahdoit päästä työhön kaivokseen», kysyi mies, »minkätähden et menetellyt niinkuin tulee menetellä?»
»En tietänyt, kuinka tulee menetellä.»
»Siinäpä se. Ja me emme huolineet sinusta. Et näyttänyt oikealta mieheltä.»
»Miksi mieheksi minua luulitte? Mitä te pelkäätte?»
»Jatka matkaasi!» sanoi mies. »Minusta et mitään hyödy!»
Hal asteli vähän aikaa ääneti miettien, kuinka saisi asian selville. »Huomaan, että epäilette minua», sanoi hän. »Kerron teille totuuden, jos sallitte.» Kun toiset eivät kieltäneet, hän jatkoi: »Minä olen ylioppilas ja haluaisin nähdä maailmaa ja päästä vähäksi aikaa uusiin oloihin. Ajattelin, että olisi hupaista päästä tänne.»
»Niin», virkkoi Bill, »tämä ei ole mikään jalkapallokenttä. Tämä on hiilikaivos.»
Hal huomasi, että hänen selityksensä oli hyväksytty. »Sanokaa minulle suoraan», virkkoi hän, »miksi minua luulitte».
»Mitäpä, jos sanon», murahti Bill. »Ammattiyhdistys-agitaattorit yrittävät saada näiden alueiden työmiehiä järjestymään, ja sellaiset eivät meille sovi. Yhtiö hankkii miehensä asioimistojen välityksellä, ja jos olisit käynyt näyttämässä itseäsi ja olisit kelvannut, olisi asia sujunut niinkuin ainakin. Tai olisit mennyt Pedrossa olevaan toimistoon ja saanut paperit, ja kaikki olisi ollut hyvin. Mutta kun portille tulee veitikka, joka on ihan keikarin näköinen ja puhuu kuin professori, niin hänestä ei huolita, ymmärrätkö?»
»Minä ymmärrän», sanoi Hal. Sitten hän lisäsi: »Olen teille kiitollinen, jos annatte rahoistani aamiaisen hinnan.»