»Aamiaisaika on ohi», vastasi Bill. »Voithan istahtaa odottamaan, kunnes pähkinät kypsyvät.» Hän nauroi, mutta lauhtui sitten omasta leikinlaskustaan, veti taskustaan viisikolmatta senttiä ja antoi sen Halille. Sitten hän avasi portin lukon ja päästi irvistäen miehen menemään. Niin päättyi Halin ensimmäinen tutustuminen teollisuuden pyöriin.
3.
Hal Warner yritti kulkea laahustaa alaspäin, mutta ei siihen kyennyt. Hän pääsi vuoren kupeista pulppuavalle purolle, josta voi juoda pelkäämättä lavantautia. Siinä hän makasi koko päivän paastoten. Iltapuolella nousi ukkosilma, ja hän kapusi kallion alle suojaan kumminkaan suojaa saamatta. Hänen peitteensä kastui kohta likomäräksi, ja hän vietti yön, joka oli melkein yhtä surkea kuin edellinen. Hän ei voinut nukkua, mutta kykeni ajattelemaan ja ajatteli, mitä kaikkea oli kokenut. »Bill» oli sanonut, ettei hiilikaivos ollut mikään jalkapallokenttä, mutta Halista tuntui, että ne molemmat vaikuttivat ruumiiseen jokseenkin yhtäläisesti. Hän onnitteli itseään, ettei ollut ammattiyhdistysten perustaja.
Päivän koittaessa hän kömpi seisaalleen ja jatkoi matkaansa vilun ja ennen kokemattoman nälän uuvuttamana ja saapui vihdoin lähellä kanjonin juurta sijaitsevalle voima-asemalle. Hänellä ei ollut riittävästi rahoja ateriaa varten, ja hän pelkäsi kerjätä; mutta eräässä rakennusryhmässä tien vieressä oli myymälä, ja hän meni sinne tiedustelemaan luumujen hintaa. Ne maksoivat viisikolmatta senttiä naula. Hinta oli korkea, mutta korkealla sijaitsi paikkakin, ja Hal tuli ajan pitkään havaitsemaan, että ne selittivät toisiansa — joskin jäi selittämättä, miksi hinnat aina olivat suhteellisesti vieläkin korkeammat kuin myymälän maantieteellinen asema. Tiskin yläpuolella oli ilmoitus: »Täällä ostetaan maksuosoituksia kymmenen prosentin alennuksella.» Hän oli kuullut huhuja siitä, että laki kielsi maksamasta palkkoja sellaisella »osoituksella», mutta ei kysynyt mitään, veihän vain mennessään luumunaulansa ja pisteli sen poskeensa tien pientarella.
Voima-aseman takana, radan varrella, oli pieni hökkeli ja puutarha sen takana. Hal lähti sinne ja tapasi jalkapuolen vanhan ratavahdin. Hän pyysi saada viettää yönsä hökkelin permannolla. Ukko näytti katselevan hänen sinimarjaansa, ja Hal selitti: »Yritin päästä työhön kaivokseen, mutta luulivat minua ammattiyhdistysten järjestäjäksi.»
»Niin», urahti ukko, »en minäkään huoli mistään sellaisista järjestäjistä».
»Enhän minä olekaan sellainen», huomautti Hal.
»Mistäpä minä tiedän, mikä olet? Taidat olla yhtiön urkkija?»
»Minä en pyydä mitään muuta kuin kuivaa paikkaa maatakseni», sanoi Hal.
»Teillä ei varmaankaan ole mitään ikävyyttä, jos siihen suostutte.»
»Minä en ole yhtä varma asiasta», vastasi ukko. »Mutta voithan levittää peitteesi tuohon nurkkaan. Kunhan vain et puhu minulle ammattiyhdistysasioista.»