21.
Aluepäällikkö meni ulos, ja vähän ajan kuluttua palasi vanginvartija tuoden aterian, joka muodosti hämmästyttävän vastakohdan aikaisemmin tarjotulle. Tarjottimella oli nyt kylmää kinkkua, pari pehmeäksi keitettyä kananmunaa, perunasalaattia, kuppi kahvia, voita ja leipää.
»Kas niin!» virkkoi Hal alentuvasti. »Tämä maistuu vielä paremmalta kuin pihvi ja perunapuuro!» Hän istui odottaen, tarjoutumatta mitenkään auttamaan toisen sijoittaessa tarjotinta pöydälle hänen eteensä. Sitten mies poistui, ja Hal alkoi syödä.
Aluepäällikkö palasi, ennenkuin hän oli ehtinyt lopettaa. Cotton istuutui kääntötuoliinsa ja näytti miettivän jotakin. Hal katsahti silloin tällöin mieheen ja hymyili.
»Kuulkaahan, Cotton», sanoi hän, »te tiedätte, ettei hyvä kasvatus ilmene missään selvemmin kuin pöytätavoissa. Te huomaatte, etten ole sitonut lautasliinaa kaulaani, kuten Alec Stone epäilemättä olisi tehnyt.»
»Ymmärrän», vastasi Cotton.
Hal laski veitsensä ja kahvelinsa lautasen viereen. »Miehenne on unohtanut sormimaljan», huomautti hän. »Mutta olkoon, älkää siitä huoliko. Voitte nyt soittaa ja käskeä häntä korjaamaan tarjottimen pois.»
Cotton käytti ääntään soittokellona, ja vanginvartija tuli. »Tarkastaessaan minua toissa iltana miehenne valitettavasti kadottivat kukkaroni, joten minulla ei ole juomarahaa tarjoilijalle», sanoi Hal.
»Tarjoilija» tuijotti Haliin ikäänkuin olisi tahtonut purra häntä; mutta Cotton vain irvisti. »Korjaa pois, Gus», sanoi hän, »ja sulje ovi».
Hal ojensi jalkansa asettuen jälleen mukavaan asentoon. »Tunnustaa täytyy, että on mieluisampaa olla vieraananne kuin vankinanne!»