Oltiin vaiti hetkinen.
»Puhuin asiasta mr Cartwrightin kanssa», aloitti aluepäällikkö. »En voi sanoa, minkä verran puheenne ovat perällisiä, mutta varsin selvää on, ettette ole mikään kaivosmies. Voitte olla jokin uudenlainen agitaattori, mutta hitto minut vieköön, jos olen milloinkaan ennen nähnyt agitaattoria, joka käyttäytyy kuin teekutsuissa. Olette luultavasti kasvanut varakkaassa perheessä. Mutta jos on niin laita, en voi käsittää, minkätähden ryhdytte tällaisiin toimiin.»
»Kuulkaahan, Cotton», virkkoi Hal, »ettekö ole koskaan kuullut ikävystymisestä?»
»Olen», vastasi Cotton, »mutta ettekö ole liian nuori kokeaksenne sellaista vaivaa?»
»Entäpä jos olen nähnyt toisten sitä potevan ja tahdon järjestää elämäni toisin kuin he?»
»Jos olette, mikä olette, niin teidän täytyisi vielä opiskella.»
»Minä palaan viimeiselle kurssille tänä syksynä.»
»Mihin yliopistoon?»
»Näytte vieläkin epäilevän!» virkkoi Hal hymyillen. Sitten hän alkoi äkkiä, vain kuutamoisten puistoaukioiden ja kohtalon suosion varassa kehittyvän mielenlaadun yllyttämänä, laulaa:
»Kivihiili kempi on herra herttaisempi kuin kruunujen kantajat muut; hän koulun meille laittoi, miss' oppi oiva maittoi, nyt kiitosta kaikuvat suut!»