»Peterson & Companyn liikkeessä Western Cityssä.»
»Oho! Ja möitte hänelle rintasokeria?»
»Täytettyjä taateleita.»
»Ja sydänkultanne tykytti aina niin, että tuskin kykenitte rahaa laskemaan?»
»Annoin liian paljon takaisin, monet kerrat!»
»Ja ihmettelitte itseksenne, oliko hän yhtä hyvä kuin kaunis! Jonakin päivänä mieltänne värisytti toivo, seuraavana olitte kyynillinen ja katkera — kunnes vihdoin heittäydyitte epätoivoon ja pakenitte kivihiilikaivoksille!»
He nauroivat, ja MacKellar ja Edström yhtyivät iloon. Mutta Keating kääntyi kohta vakavaksi. »Minun pitäisi sittenkin yrittää saada jotakin irti siitä asiasta!» huudahti hän. »Täytyy saada heidät sanomaan jotakin kaivosonnettomuudesta. Ajatelkaahan, millainen uutinen siitä sukeutuisi!»
»Miten aiotte menetellä?»
»En tiedä, tiedän vain, että täytyy yrittää. Liikuskelen junan läheisyydessä; voihan sattua, että pääsen puhuttelemaan jotakin palvelijaa.»
»Haastattelemaan kivihiilikuninkaan ministeriä!» nauroi Hal. »Miltä tuntuu, kun saa valmistaa makuusijan monen miljoonan omistajalle!»