Tyttö nosti hiukan päätänsä. »Missä olette oppinut puhumaan niinkuin puhutte?»
»Toisessa elämässä», vastasi Hal, »ennenkuin tulin tallirengiksi. En tullut tietä unhotuksen tumman, vaan korkeuden pilvet väikkyi vaiheillani.»
Tyttö yritti hetken saada tuosta selkoa. Sitten nousi hymy hänen kasvoihinsa. »Se on varmaan jostakin runokirjasta! Sanokaa hiukan enemmän!»
»O, singe fort, so süss und fein!» lausui Hal — ja näki tytön kasvoissa hämmästyneen ilmeen.
»Ettekö ole amerikkalainen?» kysyi tyttö. Hal nauroi. Vieraan kielen puhuminen ei ollut mikään sivistyksen merkki Pohjois-Laaksossa!
»Olen kuunnellut miesten puheita Reminitskin luona», sanoi Hal puolustuksekseen.
»Vai niin! Sielläkö syötte?»
»Käyn siellä kolmesti päivässä, mutta en voi sanoa paljonkaan syöväni.
Voisitteko te elää rasvapavuista?»
»Aivan varmaan», nauroi tyttö, »hyvät vanhat perunat ovat minulle kyllin hyviä».
»Olisin luullut teidän nauttivan vain ruusun terälehtiä!» huomautti Hal.