»Percy», jatkoi hän, »muistathan, kuinka tapasit minua soimata viimeisenä kouluvuotenamme siitä, että kuuntelin 'kaikenlaisia kiihoittajia'. Sinä pidit sitä henkilökohtaisena loukkauksena. Tiesit, etteivät heidän puheensa voineet olla totuudenmukaiset. Mutta minä tahdoin nähdä omin silmin ja lähdin kaivoksille. Minä näin räjähdyksen, näin tuon miehen, Jeff Cottonin, ajavan naisia ja lapsia pois kaivoksensuulta tyrkkien ja sadatellen. Tahdoin auttaa kaivokseen jääneitä miehiä, mutta aluepäällikkö ajoi minut pois kaivoksilta. Hän sanoi, että ellen menisi menojani, minulle tapahtuisi jotakin pimeänä yönä. Näethän — nyt on pimeä yö!»
Hal odotti antaakseen nuorelle Harriganille aikaa tilanteen tajuamiseen ja päätöksen tekemiseen. Mutta nuori Harrigan ei nähtävästi ollenkaan huomannut aluepäällikköä ja hänen revolveriansa. Hal yritti uudestaan:
»Nämä miehet olisivat nähtävästi ilman muuta voineet minut surmata; he ampuivat äsken jälkeeni. Aluepäälliköllä on vieläkin kädessään revolveri, ja sinä voit tuntea ruudinhajun. Rohkenin siis astua vaunuusi, Percy. Tein sen pelastaakseni henkeni, ja sinun tulee suoda se minulle anteeksi.»
Kivihiilikuninkaan pojalle tarjoutui tilaisuus olla jalomielinen, ja hän käytti sitä heti hyväkseen. »Luonnollisesti, Hal», sanoi hän. »Teit aivan oikein, kun tulit tänne. Jos palveluksessamme olevat miehet ovat siten käyttäytyneet, ovat he tehneet niin valtuudetta ja joutuvat varmasti siitä vastaamaan.» Hän puhui tyynesti ja varmasti. Se oli jälleen Harriganin tapaista, ja Jeff Cotton ja molemmat kaivosvahdit näyttivät siinä kuunnellessaan surkastuvan mitättömiksi.
»Kiitos, Percy», sanoi Hal. »Tiesin, että niin sanoisit. »Valitan, että tulin häirinneeksi päivällisseuraasi —»
»Ei haittaa, Hal; eihän tässä ole suurikaan seura.»
»Näetkö, Percy, se ei tapahtunut ainoastaan oman henkeni pelastamiseksi, vaan myöskin kaivoksessa olevien miesten tähden. He ovat kuoleman kielissä, ja jokainen hetki on arvokas. Kuluu ainakin päivä, ennenkuin voidaan päästä heitä pelastamaan, ja he ovat varmaan viimeisillään. Mitä on tehtävä, se on tehtävä heti.»
Hal odotti jälleen — kunnes vaitiolo kävi tuskastuttavaksi. Päivällisvieraat olivat siihen saakka silmäilleet häntä, mutta nyt he silmäilivät nuorta Harrigania, ja nuori Harrigan tunsi sen.
»En tiedä, mitä minulta odotat, Hal. Isäni käyttää liikkeessään kykeneviä miehiä, ja enpä tosiaankaan luule voivani käydä heitä neuvomaan.» Tämä oli taasen Harriganin tapaista; mutta puhuja tunsi itsensä sentään epävarmaksi Halin jäykästi häntä silmäillessä. »Mitä voin tehdä?»
»Voit käskeä avaamaan kaivoksen, kääntämään tuulettajan ja panemaan sen käyntiin. Savu ja kaasut saadaan siten pois, ja pelastusmiehistö voi lähteä alas.»