»Sano hänelle, että hänen tulee pelastaa niiden ihmisten henki!»
Tuokiot tuntuivat kasvavan iäisyyksiksi Halin odottaessa. Hän käsitti tehneensä kokeen. Tytön ruskeat silmät painuivat. »Minä en ymmärrä sellaisia asioita, Hal.»
»Mutta minähän selitän ne, Jessie! Miehiä ja poikia on tukehtumassa kuoliaaksi, jotta säästyisi hiukan rahaa. Eikö se ole kyllin selvää?»
»Mutta kuinka voin sen tietää, Hal?»
»Minä vakuutan sinulle, että on niin laita, Jessie. En varmaankaan vetoisi sinuun, ellen varmasti tietäisi.»
Tyttö epäröi yhä. Sitten kuului nuoren miehen äänessä yhtäkkiä värähtävän tunne: »Jessie rakas!»
Tytön katse kohosi kuin taian tiestä häneen; Hal näki kuuman hämmennyksen punan leviävän hänen kaulaansa ja poskiinsa. »Jessie, minä tiedän vaativani sinulta paljon. Sinä et ole milloinkaan ollut epäkohtelias ystävälle. Muistan sentään, kuinka kerran unohdit hyvän käytöksesi, kun näit raakamaisen miehen pieksevän kadulla vanhaa vetojuhtaansa. Etkö muista, kuinka hyökkäsit hänen luokseen — kuin villitty! Ja nyt — ajattelehan, tässä kidutetaan kuoliaaksi vanhoja työjuhtia mutta ei hevosia, vaan miehiä!»
Tyttö katseli häntä yhä. Hal voi lukea hänen silmistään huolta ja hämmennystä; hän näki kyynelten pirahtavan esiin ja vierivän poskille. »Enhän tiedä, enhän tiedä!» huudahti tyttö peittäen kasvonsa käsiinsä ja alkaen ääneen nyyhkyttää.
14.
Seurasi kiusallinen vaitiolo. Halin katse eteni ja kohtasi mustaan päivällispukuun puetun harmaahapsisen rouvan, jolla oli helminauha kaulassa. »Mrs Curtis, te varmaan suostutte häntä kehoittamaan!»