»Hän erehtyy, mr Harrigan.» Aluepäällikön ääni oli terävä ja uhitteleva.
»Missä suhteessa?»
»Yhtiö tekee mitä voi avatakseen kaivoksen ja on jo ehtinyt asiassa alkua kauemmaksi.»
»Niinkö!» Percyn ääni soi voitonriemuisena. »Mikä on syynä asian pitkittymiseen?»
»Tuulettaja oli särkynyt, ja meidän täytyi tuottaa uusi. Sen paikoilleen asettamisessa on puuhaa — sellaista ei käy suorittaminen tunnin kuluessa.»
Percy kääntyi Halin puoleen. »Nyt sen kuulet! Asiasta on olemassa ainakin kaksi eri mielipidettä.»
»Tietysti!» huudahti Betty Gunnison, jonka tummien silmien katse hipaisi Halia. Hän olisi sanonut enemmänkin, mutta Hal keskeytti astuen lähemmäksi isäntäänsä. »Percy», virkkoi hän hiljaa, »tule kanssani, ole hyvä. Tahtoisin puhua kanssasi pari sanaa kahden kesken.»
Halin äänessä oli hiukan uhkaavaa sävyä; hänen katseensa suuntautui vaunun toiseen päähän, missä näkyi vain kaksi neekeripalvelijaa. Neekerit väistyivät nopeasti nähdessään nuorten herrain tulevan sinnepäin. Saatuaan siten kivihiilikuninkaan pojan puhuteltavakseen Hal ryhtyi lopulliseen taisteluun.
15.
Hal tunsi Percy Harriganin niinkuin opintotoveri tuntee toisen. Percy ei ollut niin karkea kuin hänen vanha tuima isänsä, olihan vain omahyväinen niinkuin ainakin henkilö, jolta ei ole milloinkaan mitään puuttunut; hän oli heikko, niinkuin ainakin henkilö, jonka ei ole tarvinnut milloinkaan tehdä rohkeata päätöstä. Hänen naissukulaisensa olivat kasvattaneet häntä kelvolliseksi siihen, mitä nimittivät »hyväksi seuraksi», ja samalla oli hänelle tehostettu hänen omaa tärkeyttään. Harriganien elämän vaiheilla liikkui eräs kiusallinen muisto — kulkukauppiaan repun muisto — ja Hal tiesi Percyn pyrkivän ennen kaikkea ja välttämättä luontevaksi aito aristokraatiksi. Tätä tietoansa Hal käytti hyväkseen käydessään hyökkäykseen.