Hän aloitti anteeksi pyytäen, yrittäen siten lauhduttaa toisen kiukkua. Hänen tarkoituksensa ei ollut tällaisen kohtauksen aikaansaaminen; hänen vainoojansa olivat hänen henkeään uhatessaan asian sille kannalle johtaneet. Ei ollut leikintekoa joutua pimeänä iltana ahdistelluksi ja kuulla revolverinlaukauksia takaansa. Hän oli hermostunut, oli unohtanut sen vähän hyvää käytöstä, jonka oli voinut säilyttää kaivosmiehen apulaisena. Hän oli käyttäytynyt hälisevästi, epäilemättä, ja käsitti nyt hyvin, ettei se ollut näyttänyt ollenkaan sopivalta!
Hal katseli likaista kaivosmiehenpukuaan ja sitten Percyä. Hän havaitsi Percyn olevan sikäli aivan yhtä mieltä — epäilemättä hän oli aikonut hälistä ja saada Percynkin hälisemään! Hal valitti viimeksimainittua seikkaa, mutta tässä nyt oltiin pihkassa, ja varmaan oli liian myöhäistä asiaa muuksi muuttaa. Juttu oli julkinen, sitä ei käynyt enää salaaminen. Hal voi vaientaa reportteri-tuttavansa, Hal palvelijansa, junailijan, aluepäällikön ja hänen kätyrinsä, mutta ei voinut ajatellakaan kaikkien vieraittensa vaientamista! He eivät varmaankaan puhuisi mistään muusta viikkokausiin! Juttu olisi päivän kuluessa tunnettu kaikkialla Western Cityssä — tuo hämmästyttävä, jännittävä juttu kaivosmiehen apulaisesta, joka tunkeutui kivihiilikuninkaan yksityisvaunuun!
»Sinun tulee muistaa, Percy», jatkoi Hal, »että sellainen asia jää aina miehensä merkiksi. Sen nojalla kaikki muodostavat sinusta käsityksensä niin kauan kuin elät.»
»Minä uskallan uhmata tuttavieni arvosteluja», virkkoi toinen yrittäen jälleen olla Harrigan.
»Sinä voit tehdä siitä millaisen jutun tahdot», jatkoi Hal vääjäämättä.
»Ihmiset tulevat sanomaan 'Hän ratkaisi asian dollariensa eduksi!' tai
'Hän päätti pelastaa ihmishenget'. Et varmaankaan kipeästi kaipaa niitä
dollareita, Percy. Kuluuhan sinulta enemmän yhteen ainoaan huviretkeen!»
Hal odotti antaakseen uhrilleen aikaa asian harkitsemiseen.
Harkinnan tuloksena oli kysymys, joka olisi kelvannut vanhan Peterin lausumaksi: »Mitä sinä siitä hyödyt?»
»Percy», vastasi Hal, »sinun tulee tietää, etten hyödy siitä mitään. Ellet voi asiaa muuten ymmärtää, ajattele, että olen syyntakeeton. Minä olen nähnyt paljon kauheita asioita — aluepäälliköt ovat minua ahdistelleet kerran toisensa jälkeen — tiedätkö, Percy, että tuolla Cottonilla on kuusi uurretta revolverissaan. Minä olen kerrassaan suunniltani!» Kaivosmiehen apulaisen ruskeissa silmissä oli niin hurja katse, että se olisi voinut saada vakuutetuksi lujemmankin miehen kuin Percy Harriganin. »Minulla ei ole mielessäni mitään muuta ajatusta kuin kaivosmiesten pelastaminen. Erehdyt, ellet käsitä, kuinka epätoivoisessa tilassa olen. Toistaiseksi olen toiminut omaa nimeäni mainitsematta. Olen ollut Joe Smith, kaivosmiehen apulainen. Jos olisin sanonut, kuka olen, en kenties olisi sittenkään saanut heitä avaamaan kaivosta, mutta olisinhan ainakin tuottanut Yleiselle Polttoaine-Yhtiölle suurta häiriötä. Minä en menetellyt niin, koska tiesin, millainen hälinä siitä syntyisi ja koska olin velvollinen ajattelemaan isääni. Mutta jos huomaan, ettei mikään muu keino auta, jos miehet muuten tuhoutuvat, niin heitän kaikki hiiteen. Sano se isällesi, sano hänelle, että uhkasin päästää tuon Keatingin valloilleen ja tehdä asian kaikkien tiettäväksi — syyttää yhtiötä, vedota kuvernööriin, saada aikaan yleistä levottomuutta ja joutua vangituksi kadulla, jos niin vaaditaan, kunhan saan asian yleisesti tunnetuksi. Minä tunnen asian, Percy, kuten näet. Olen ollut siellä ja nähnyt omin silmin. Ymmärrätkö?»
Toinen ei vastannut, mutta oli selvää, että hän ymmärsi.
»Jos tahdot, voit sen toisinkin järjestää. Olit huviretkellä, kun kuulit onnettomuustapauksesta, kiiruhdit paikalle, kävit johtoon ja annoit avata kaivoksen siten pelastaen työmiestesi hengen. Niin asia esitetään sanomalehdissä.»