Hal tarkkasi toista, koki saada selville hänen ajatuksiaan ja käsitti samassa menetelleensä väärin. Vaikka Harriganit olivatkin karkeita, he olivat sentään oppineet tietämään, ettei ole ylhäistä käyttäytyä huomiotaherättävästi.
»Olkoon menneeksi!» virkkoi Hal vikkelästi. »Jos pidät parempana, jätämme sinut nimenomaan mainitsematta. Kaivosten päällysmiehet pitävät reporttereita peukalonsa alla, joten he ilmoittavat asian siinä muodossa kuin itse haluat. Minusta on tärkeätä vain se, että ajat junasi sinne ja pidät huolta kaivoksen avaamisesta. Teethän niin, Percy?»
Hal katseli toista silmiin tietäen, että kaivosmiesten elämä tai kuolema riippui päännyökähdyksestä. »Mitä arvelet? Mitä vastaat?»
»Kuule, Hal», huudahti Percy, »isäukko antaa minulle helvettiä!»
»Niin kyllä; mutta toisaalta annan minä sinulle helvettiä. Kumpi seikka lienee pahempi?»
Oltiin jälleen vaiti. »Lähde, Percy, Jumalan nimessä!» Hal puhui epätoivoisesti, kaameasti.
Toinen myöntyi samassa. »Olkoon menneeksi!»
Hal henkäisi syvään. »Mutta muista, ettet sinne tultuasi salli itseäsi pettää! Ne varmaan yrittävät sinua puijata, voivatpa kieltäytyä sinua tottelemastakin. Pidä sinä puolesi — muista, että minä olen vääjäämätön, tahdon nähdä kaivoksen avattuna. En lähde sieltä, ennenkuin pelastusmiehistö on laskeutunut kaivokseen!»
»Suostuvatko ne sinne laskeutumaan?»
»Suostuvatko! Hyvä Jumala, he tahtovat väkisinkin sinne päästä. Ovat melkein kapinoineet sen asian vuoksi. Minä lähden heidän kerallaan — samoin sinä, Percy, ja koko joutilas joukkomme lähtee! Sieltä tullessamme tiedämme jotakin kivihiilenkaivamisesta!»