Percy kehoitti Halia lähtemään toisten mukana. Hän esitti asian ensin tahdikkaasti, mutta alkoi sitten, Halin vastustellessa, puhua vaativammin, ilmeisesti kärsimättömänä. Kaivos oli nyt avattu — mitä Hal oikeastaan vielä tahtoi? Halin huomauttaessa, että Cartwright voi vaatia sen jälleen suljettavaksi, Percy ilmoitti asian nyt olevan isäukon ratkaistavana. Ylivalvoja oli lähettänyt edellisenä iltana pitkän sähkösanoman, ja vastausta odotettiin joka hetki saapuvaksi. Olipa vastaus millainen tahansa, sitä tultaisiin ehdottomasti noudattamaan.
Halin kasvot vääristyivät, mutta hän pakottautui puhumaan kohteliaasti. »Jos isäsi määrää tehtäväksi jotakin sellaista, mikä vaikeuttaa miesten pelastamista, niin ymmärräthän, Percy, että minun täytyy käydä taistelemaan häntä vastaan!»
»Mutta kuinka voit häntä vastaan taistella?»
»Sillä ainoalla aseella, joka on käytettävänäni — vetoamalla julkisuuteen.»
»Tarkoitatko —» Percy vaikeni ja tuijotti jäykästi.
»Tarkoitan, mitä jo sanoin — päästän Billy Keatingin valloilleen ja julistan jutun koko maailmalle.»
»Totisesti», huudahti nuori Harrigan, »täytyy sanoa, että menettelet kirotun halpamaisesti. Sanoithan, ettet sitä tee, jos lähden tänne ja avaan kaivoksen!»
»Mitä hyötyä on sen avaamisesta, jos se heti jälleen suljetaan?» Hal vaikeni, ja kun hän sitten jatkoi, hän ilmeisesti yritti puolustautua. »Sinun ei pidä luulla, Percy, etten tajua tämän tilanteen hankaluutta. Minä tiedän, että olen näyttänyt sinusta halpamaiselta — suuremmassa määrässä kuin olet huolinut minulle kertoa. Minä nimitin sinua ystäväkseni kaikista entisistä kiistoistamme huolimatta. Voin sinulle vain vakuuttaa, etten ole milloinkaan tahtonut joutua tällaiseen asemaan.»
»Miksi helvetissä olet tänne tullut? Tiesithän, että tämä on tuttavasi omaisuutta —.»
»Kysymys on kiistojemme lopettamisesta, Percy. Oletko ne jo unohtanut? Minä yritin saada sinulle selväksi, mitä merkitsee, että me omistamme sen, mistä toisten ihmisten on hankittava toimeentulonsa. Sanoin, ettemme ollenkaan tietäneet, miten kaivoksia johdetaan, sanoin, että olemme joukko loisia ja joutilaita. Mutta sinä vain nauroit minulle, nimitit minua narriksi ja anarkistiksi, sanoit minun nielevän kaikki, mitä joku kansanvillitsijä suvaitsi minulle syöttää. Minä ajattelin: 'Lähdenpä Percyn kaivoksille. Jos hän sitten vielä yrittää kanssani kiistellä, niin minä kyllä hänestä suoriudun!' Niin asia sai alkunsa — pienenä pilana. Mutta sitten minä jouduin asian valtaan. En tahdo olla ilkeä, mutta varmaa on, ettei yksikään ihminen, jonka suonissa virtaa veri, voi viipyä täällä viikkoakaan haluamatta käydä taistelemaan. Siitä syystä toivon sinun jäävän — sinun pitää jäädä, tutustua muutamiin täkäläisiin ja nähdä omin silmin.»