»Hal», huudahti hän, »minä en voi jättää sinua tähän kamalaan paikkaan. Sinä olet kuin haamu ja lisäksi kuin linnunpelätin. Mene hankkimaan itsellesi kunnolliset vaatteet ja lähde kotiin tässä junassa!»
Mutta Hal pudisti päätään. »Se on mahdotonta, Jessie.»
»Miksi?»
»Minulla on täällä velvollisuuksia. Etkö voi ymmärtää, rakkaani? Olen elänyt kaiken ikäni kivihiilen kaivajien työstä mutta en ole milloinkaan vaivautunut lähtemään heidän luokseen näkemään, mistä rahani ovat kotoisin.»
»Mutta eiväthän nämä ole sinun miehiäsi, Hal! Nehän ovat mr Harriganin miehiä!»
»Niin kyllä», vastasi Hal, »mutta asia on yhdentekevä. He uurastavat, ja me elämme heidän uurastuksestaan pitäen asiaa ihan itsestään selvänä».
»Mutta mitä siinä asiassa voi tehdä, Hal?»
»Voi sen ymmärtää, ellei mitään muuta. Näethän, mitä olen saanut aikaan tässä asiassa — kaivos on avattu.»
»En voi ymmärtää sinua, Hal! Olet muuttunut niin säälimättömäksi etkä usko enää kehenkään! Uskot aivan varmasti, että virkailijat aikovat surmata työmiehensä. Eihän mr Harrigan voi sallia kaivoksiaan niin johdettavan!»
»Mr Harriganko, Jessie? Hän antaa kolehtilautasen mennä ohitseen P. Yrjänän katedraalissa! Ainoa paikka, missä olet hänet nähnyt, ja ainoa seikka, minkä hänestä tiedät.»