»Iso Jack» David tuli Jerry Minettin kanssa, ja Hal jäi neuvottelemaan. Jerry oli ihan kiihdyksissään. Se oli tullut — kapina, jota hän oli odottanut monet vuodet! Minkätähden ei pidetty puheita, järjestetty miehiä?
Jack David ilmaisi epäilyksiään. Oli kysymyksenalaista, voiko tämä puuska muodostua pysyväiseksi.
Jerry vastasi, että se tulisi muodostumaan sellaiseksi, kuin he halusivat sen muodostuvan. Jos he kävivät johtoon, he voivat johtaa miehiä ja pitää heitä koossa. Eikö Tom Olsonkin ollut sitä halunnut?
Ei, vastasi iso walesilainen, Olson oli yrittänyt saada miehiä järjestymään salaa, siten valmistellakseen kumousta kaikilla kaivoksilla. Se oli aivan toista kuin yhteen ainoaan kaivokseen rajoittuva avoin kapinaliike. Voiko sellaisen liikkeen toivoa menestyvän? Ellei, niin oli typerää aloittaa; voi olla varma vain siitä, että joutui karkotetuksi.
Jerry kääntyi Halin puoleen kysyen mitä hän ajatteli.
Vihdoin Halin oli puhuttava. Oli vaikea asiaa arvostella, sanoi hän. Hän tunsi olosuhteet vain puutteellisesti. Hän oli tullut Pohjois-Laaksoon perehtyäkseen niihin. Tuntui vaikealta kehoittaa miehiä alistumaan sellaiseen kohteluun, jota heidän oli ollut sietäminen, mutta toisaalta voi kuka hyvänsä arvata, että hukkayritys masentaisi kaikkien rohkeuden ja tekisi järjestäytymisen entistä vaikeammaksi.
Niin Hal puhui, mutta hänen mielessään oli enemmän sellaista, mitä hän ei lausunut julki. Hän ei voinut sanoa noille miehille: »Minä olen ystävänne, mutta olen myös vihollisenne ystävä, ja minun on mahdoton tässä tapauksessa päättää, mille puolelle minun tulee asettua. Kohteliaisuusvelvollisuuteni sitoo minua niihin, joiden käsissä on henkenne, ja sitäpaitsi en tahtoisi loukata tyttöä, jonka kanssa menen naimisiin!» Ei, hän ei voinut sellaista lausua. Hän tunsi itsensä petturiksi jo senvuoksi, että hänen mielessään oli sellaisia ajatuksia, eikä voinut katsoa miehiä suoraan silmiin. Jerry tiesi hänen olevan jonkinlaisissa suhteissa Harriganeihin; luultavaa oli, että hän oli kertonut asian toisille Halin tuttaville, jotka olivat siitä keskustelleet ja miettineet sen merkitystä. Mitäpä, jos he pitivät häntä urkkijana?
Hal tunsi niinmuodoin mielensä keventyvän, kun Jack David pysyi järkähtämättä mielipiteessään. Hänen mielestään he vain toimisivat vihollisen hyväksi, jos kävisivät toimeen ennen aikojaan. Heidän piti kuulla Tom Olsonin neuvoa.
Hal kysyi, missä Olson oli, ja David kertoi, että Olson oli saanut tilinsä samana päivänä, jona Hal oli ajettu pois kaivoksilta, ja että hän oli lähtenyt Sheridaniin, paikalliseen päämajaan, tekemään selkoa tilanteesta. Hän ei luultavasti tulisi takaisin; hän oli kerännyt pienen ryhmänsä, istuttanut kapinan siemenen Pohjois-Laaksoon.
He pohtivat kysymystä neuvon hankkimisesta. Pohjois-Laaksosta ei käynyt puheleminen, koska yhtiö kuunteli kaikkia puheluja; mutta Pedron iltajunan piti lähteä viiden minuutin kuluttua, ja »Iso Jack» selitti, että jonkun oli matkustettava. Sheridanin kaupunki oli vain viidentoista tai kahdenkymmenen englanninpenikulman päässä Pedrosta, ja siellä voisi ammattijärjestöjen virkamies antaa heille neuvoa. Voitiin myös käyttää kaupunkienvälistä puhelinta, kehoittaa jotakin Western Cityssä asuvaa yhdistysliikkeen johtajaa lähtemään junalla keskiyön aikaan ja olemaan Pedrossa seuraavana aamuna.