»Olkoon menneeksi», sanoi Wauchope. »Me odotamme. Emme lähde
Cartwrightin luo, ennenkuin palaatte.»
Hal mietti asiaa. »En pidä sellaista menettelyä viisaana», virkkoi hän.
»Te voitte tehdä tehtävänne yhtä hyvin, vaikka en olekaan mukana.»
»Mutta minä toivoin teidän puhuvan!»
»Ei», vastasi Hal, »se on teidän asianne, Wauchope. Te olette yhdistyksen puheenjohtaja. Te tiedätte, mitä miehet haluavat, yhtä hyvin kuin minä; tiedätte, mitä he valittavat. Sitäpaitsi ei ole Cartwrightin kanssa paljoakaan puhuttavaa. Hän joko suostuu vaatimuksiimme tai ei suostu.»
Asiaa pohdittiin puolelta ja toiselta. Mary Burke huomautti, että Hal vedettiin pois kaikkein kriitillisimpänä hetkenä. Hal vastasi nauraen, sanoi, että Mary oli kenen hyvänsä miehen veroinen, jos tuli kysymykseen väitteleminen. Jos Wauchope ilmaisi heikkouden oireita, oli Maryn asia käydä puhumaan!
10.
Niin Hal kiiruhti pois kohti Cartwrightin asuntoa, joka pienellä kukkulalla sijaiten kohosi kaivosalueen yläpuolelle. Hän soitti ovikelloa, ovi avautui, ja siinä seisoi hänen edessään hänen veljensä.
Edward Warner oli kahdeksan vuotta Halia vanhempi, aivan tyypillinen amerikkalainen liikemies. Hänen vartalonsa oli suora ja voimakas, piirteet säännölliset ja lujat; hänen äänestään, käytöksestään ja koko olemuksestaan uhosi tyyni päättäväisyys, määräperäisesti suunnattu tarmokkuus. Hän oli yleensä aivan mallikelpoisesti puettu, mutta nyt oli hänen ulkoasussaan samoinkuin käytöksessäänkin jotakin tavallisuudesta poikkeavaa.
Halin huolestuminen oli yhä kiihtynyt hänen katua kulkiessaan. »Mitä on isälle tapahtunut?» huudahti hän.
»Isä voi hyvin», kuului vastaus, »nimittäin vielä tällä hetkellä».