»En voi. Olen antanut miehille sanani!»
»Jumalan nimessä — mitä merkitsevät sinulle nuo miehet omaan isääsi verraten?»
»En kykene sitä selittämään, Edward. Olen tässä puhunut puoli tuntia, mutta sinä olet tuskin minua kuunnellut. Riittäköön, kun sanon huomaavani, että miehet ovat satimessa, vieläpä sellaisessa, jota minun koko elämäni on osaltaan ollut rakentamassa. En voi jättää heitä siihen. Sitäpaitsi en usko, että isäkään tahtoisi minun niin menettelevän, jos hän asian ymmärtäisi.»
Toinen yritti viimeisen kerran hillitä itseään. »En aio nimittää sinua hempeätunteiseksi narriksi. Mutta salli minun esittää eräs suora kysymys. Mitä luulet voivasi tehdä noiden miesten hyväksi?»
»Luulen voivani auttaa heitä siedettävien olosuhteiden saavuttamiseen.»
»Hyvä Jumala!» huudahti Edward; hän huokasi epätoivoissaan. »Peter Harriganin kaivoksilla! Etkö käsitä, että hän heittää heidät täältä ulos, kaikki kerrassaan, jos niin vaaditaan?»
»Voipa niin käydä», vastasi Hal; »mutta jos toisten kaivosten miehet yhtyvät heihin — jos suuri yhdistys auttaa heitä —»
»Sinä haaveksit, Hal! Puhut kuin pieni lapsi! Minä keskustelin täkäläisen ylivalvojan kanssa; hän on sähköttänyt asiasta Peter Harriganille ja on vastikään saanut vastauksen. Onpa hän epäilemättä jo toiminutkin.»
»Toiminut?» toisti Hal. »Mitä tarkoitat?» Hän tuijotti veljeensä äkillisen pelon vallassa.
»Ajavat tietenkin agitaattorit pois.»