»Automobiilejä?»
»Juuri niitä, kolme kappaletta. Kaikki työnnettiin sisään nopeasti — ja sitten alaspäin kuin tuuli! Kaikki ovat poissa. Ja lakosta ei tule mitään!» Pienen puolalaisen ääni ulvahti epätoivoisesti.
»Ei, meidän lakkoamme ei murreta!» huudahti Hal. »Ei ainakaan vielä!»
Samassa hän huomasi veljensä juosseen hänen jälkeensä — ankarasti puuskuttaen, sillä juoksu oli kysynyt voimia. Veli tarttui Halin käsivarteen ja huudahti: »Pysy erilläsi, kuuletko!»
Klowoskilta kysellessään Hal samalla melkein tietämättään ponnisteli vapautuakseen veljensä käsistä. Yhtäkkiä asia tuli ratkaistuksi, sillä pieni puolalainen sähisi kuin vihainen kissa ja läheni Edwardia, kädet ojossa kuin käpälät. Halin arvokkaan veljen olisi täytynyt luopua arvokkuudestaan, ellei Hal olisi toisella kädellään torjunut hyökkäävää Klowoskia. »Anna hänen olla!» sanoi Hal. »Hän on veljeni.» Pieni mies väistyi taaksepäin ja katseli hämmästyneenä.
Androkulos näkyi juoksevan luo. Kreikkalaispoika oli ollut kadulla toimiston takana ja oli nähnyt lähetystöä kuljetettavan pois. Yhdeksän henkilöä oli viety: Wauchope, Tim Rafferty, Mary Burke, Marcelli, Zammakis ja Rusick sekä kolme muuta, jotka olivat edellisenä iltana toimineet tulkkeina. Kaikki oli suoritettu niin nopeasti, että väkijoukko oli tuskin käsittänyt, mitä tapahtui.
Mutta nyt, asian tajuttuaan, miehet olivat raivosta suunniltaan. He puivat nyrkkiä ja huutelivat uhkaavasti virkailija- ja poliisiryhmälle, joka oli näkyvissä toimistorakennuksen portailla. Huudettiin kostoa.
Hal huomasi heti tilanteen vaarallisuuden; hän oli kuin mies, joka katselee pommin palavaa sytytintä. Nyt, jos milloinkaan, tämä monikielinen lauma kaipasi johtoa — viisasta, tyyntä ja kykenevää johtoa.
Havaittuaan hänet joukko vyöryi hänen luokseen kuin hyökyaalto. Se keräytyi ulvoen hänen ympärilleen. He olivat menettäneet lähetystönsä, mutta heillä oli vielä Joe Smith. Joe Smith! Joe eläköön! Koskekoot häneen, jos uskaltavat! Miehet heiluttivat lakkejaan ja yrittivät nostaa häntä olkapäilleen, jotta kaikki hänet näkisivät.
Vaadittiin puhetta, ja Hal alkoi tunkeutua kohti lähimmän rakennuksen portaita Edwardin pidellessä kiinni hänen liepeestään. Edwardia tuupittiin; hänen täytyi luopua arvokkuudestaan — mutta veljestään hän ei luopunut. Kun Hal sitten oli nousemassa portaille, Edward teki viimeisen epätoivoisen yrityksen huutaen hänen korvaansa: »Odota hetkinen! Odota! Ethän aio puhua tuolle joukolle?»