»Mikä?»
»Yhtiö on minulle velkaa —»
»Mistä?»
»Työstäni.»
Oli Edwardin vuoro nauraa. »Riittääkö se parturille ja kylpyyn?»
Hän otti lompakkonsa ja veti sieltä esiin seteleitä, ja häntä katseleva Hal havaitsi yhtäkkiä mielessään tapahtuneen muutoksen. Hän ei ollut hankkinut itselleen ainoastaan työmiehen luokkatietoisuutta, vaan myöskin hänen rahatietoisuutensa. Hän oli tosiaankin huolissaan niiden dollarien vuoksi, jotka yhtiö oli hänelle velkaa. Hän oli ansainnut ne selkää- ja sydäntäsärkevällä raadannalla, nostamalla, kivihiilimyhkyröitä vaunuun, ja summa oli joka tapauksessa niin suuri, että Raffertyn perhe olisi voinut sen varassa elää viikon tai parikin viikkoa. Ja nyt veti Edward esille pehmeän ruskean lompakon, joka oli täynnä kymmenen ja kahdenkymmenen dollarin seteleitä, ja otti niitä joukon laskematta, ikäänkuin raha kasvaisi puussa tai kuin kivihiili nousisi itsestään maan uumenista ja vaeltaisi tehtaiden uuneihin viulujen ja huilujen soidessa!
Edward ei tietenkään aavistanut veljensä mielessä liikkuvia luonnottomia ajatuksia. Hän ojensi seteleitä. »Hanki itsellesi kunnolliset vaatteet», sanoi hän. »Toivottavasti eivät kansanvaltaiset tuntosi vaadi sinua pysymään likaisena!»
»Ei», vastasi Hal lisäten sitten: »Miten tästä lähdemme?»
»Minulla on auto odottamassa toimiston takana.»
»Olit siis järjestänyt kaikki valmiiksi!» Mutta Edward ei vastannut mitään; hän pelkäsi tulivuoren alkavan jälleen toimia.