»Palkkamme eivät ole kovin lihavat», virkkoi nuori johtaja kärsivällisesti. »Saatte siitä varmuuden, jos otatte asiasta selkoa.»
»Olivatpa millaiset tahansa, joka tapauksessa ette niitä menetä; meillä sitävastoin ei ole mitään. Me olemme maantiellä. Katsokaa meitä — ja useimmilla meistä on sitäpaitsi perhe. Minulla on vanha äiti ja koko joukko veljiä ja sisaria, ja isäukko ei kelpaa enää työhön. Mihin luulette meidän joutuvan?»
»Me autamme teitä, minkä voimme, Rafferty —»
»Menkää hiiteen!» huusi Tim. »Minä en kaipaa teidän apuanne. Jos haluan saada vaivaisapua, käännyn piirikunnan puoleen. Siellä on toinen samanlainen veijarijoukko, mutta ne eivät ainakaan väitä olevansa työmiehen ystäviä.»
Oli käynyt niinkuin Tom Olson oli ennakolta sanonut käyvän — työmiehet olivat hämmentyneet, eivät tietäneet, kehen luottaa, epäilivät niitäkin, jotka kiihkeimmin halusivat heitä auttaa. »Tim», virkkoi Hal, »ei auta puhua tuolla tavalla. Meidän täytyy oppia kärsivällisyyttä —»
Poika kääntyi Halin puoleen. »Mitä sinä siitä asiasta tiedät? Sinulle on kaikki pelkkää leikkiä. Sinä voit lähteä ja unohtaa koko asian, kun olet saanut kylliksesi. Sanovat sinulla olevan rahoja!»
Hal ei tuosta pahastunut; hänen omatuntonsa sanoi hänelle samaa. »Minun asemani ei ole niin helppo kuin luulet, Tim. Ihmisellä voi olla vaivana muukin kuin rahanpuute —»
»Onhan teillä vaivaa — teillä rikkailla!» ivaili Tim.
Toiset lähetystön jäsenet kuuluivat moittien murahtavan.
»Hyvä Jumala, Rafferty!» virkkoi Moylan, »Me emme voi sitä auttaa — olemme yhtä voimattomat kuin te!»