»Kunhan olemme kyllin voimakkaat ja kyllin urhoolliset», jatkoi Jim Moylan, »voimme tappioittemme nojalla kasvattaa miehiämme ja saada heidät liittymään lujasti toisiinsa. Kunhan nyt saamme Pohjois-Laakson miehet ymmärtämään, mitä teemme, he eivät siitä masennu, eivät ajattele katkerasti yhdistystään, vaan tyytyvät odottamaan. Ja emmekö voikin siten parhaiten saavuttaa voittoa — pysymällä työssä ja pitämällä liittoa hengissä, kunnes kaikissa kaivoksissa on työ suoritettu ja voidaan tehdä lakko ja voittaa?»
Oltiin ääneti; sitten kysyi Mary: »Kuinka meidän tulee ilmoittaa asia miehille?» Hänen äänensä oli kalsea, mutta siitä huolimatta Hal tunsi sydämensä sylkähtävän. Toivoipa Mary jotakin tai ei, joka tapauksessa hän aikoi jäädä rintamaan toisten muurahaisten kanssa!
Johann Hartman esitti ajatuksensa. Hänen mielestään oli painettava erikielisiä kiertokirjeitä ja jaettava niitä kaivoksilla, kehoittaen miehiä ryhtymään työhön. Jerry kuitenkin kohta vastusti tätä ehdotusta. Miehet eivät varmaankaan kiertokirjeitä uskoisi, vaan epäilisivät niitä päällystön sepittämiksi. Eivätkö olleet tehneet pahempaakin: olivat väärentäneet Joe Smithin nimen kirjeeseen, jonka tuli ehkäistä punnitustarkastajaa saantia tarkoittava liike. Ainoa tehokas keino oli siinä, että joku lähetystön jäsen lähti kaivoksille miehiä puhuttelemaan.
»Ja se tulee tehdä heti!» huomautti Jerry. »Heitä käsketään työhön aamulla, ja ne, jotka eivät suostu, ajetaan pois. Ja niiden joukossa ovat parhaat miehet — miehet, joita haluamme siellä säilyttää.»
Toiset lähetystön miehet olivat samaa mieltä. Rusick, hidasmietteinen ja hidaspuheinen, virkkoi: »Miehet ovat helvetin vihaiset, jos menettävät työnsä eikä lakosta sittenkään tule totta.» Zammakis, kreikkalainen, virkkoi vikkelästi ja hermostuneesti: »Olemme sanoneet, että tehdään lakko; meidän pitää nyt sanoa, ettei tehdä lakkoa.»
Mitä siis oli tehtävä. Ensinnäkin oli vaikea päästä pois hotellista, jota urkkijat vartioivat. Hartman arveli, että jos kaikki lähtisivät yhtaikaa, salapoliisien olisi mahdoton ajaa takaa heitä kaikkia. Ne, jotka välttivät takaa-ajon, voivat yrittää päästä Pohjois-Laaksoon piiloutumalla tyhjiin vaunuihin.
Moylan huomautti kuitenkin, että yhtiö oli varuillaan, ja Rusick, joka oli aikoinaan ollut maankiertäjänä, virkkoi: »Varmasti tutkivat vaunut. Antavat tuhannen helvettiä, jos saavat meidät käsiinsä.»
Niin, tehtävä oli vaarallinen. Mary puhui jälleen. »Ehkä voisi nainen suorittaa tehtävän helpommin.»
»Ne löisivät naistakin», sanoi Minetti.
»Sen tiedän, mutta nainen voisi heidät pettää. Tänne Pedroon on tullut miehiään hautaamaan muutamia leskiä, joilla on harsot kasvoillaan. Voisin olla olevinani eräs heistä ja pujahtaa siten kaivoksille.»