»Mitä joutavia», virkkoi Hal. »Nyt ette ole oikeamielinen.»
»Olen niin oikeamielinen kuin suinkin voin olla, Joe. Se asia on minulle jo valmis. Ymmärrän kyllä, ettei hän kukaties sille mitään voi — vika on kenties hänen säätyluokkansa; te olette kaikki sellaisia, parhaiimmatkin, te itsekin, Joe Smith!»
»Niin», vastasi Hal, »Tim Rafferty sanoi samoin».
»Tim puhui liikoja — mutta osalta se oli totta. Te luulette täällä ollessanne olleenne eräs meistä. Mutta eikö ymmärryksenne teille sano, että erotus on valtava, kuin miljoonien mailien levyinen kanjoni, kaivoksilla elävän tietämättömän olennon ja rikkaan miehen tyttären, ylhäisen naisen välillä? Te sanotte, ettei minun tarvitse hävetä köyhyyttäni, mutta asettaisitteko minua milloinkaan hänen rinnalleen — olittepa muuten kuinka ystävällinen tahansa alemmillenne? Osoitittehan sen Minettin luona!»
»Niin, mutta nähkääs, Mary —» Hal yritti nauraa »Minä olen tottunut tottelemaan. Olen tuntenut hänet paljoa kauemmin kuin teidät.»
»Ah, Joe! Teillä on hyvä sydän ja miellyttävä puhetapa. Mutta ettekö halua kuulla totuutta? Sanoittehan tulleenne tänne kaivoksille saadaksenne selkoa asiain todellisesta laadusta!»
Hal vastasi tuskin kuuluvasti »Epäilemättä» eikä enää keskeyttänyt toisen kertomusta.
28.
Marykin alensi ääntänsä, ja Hal ihmetteli, kuinka lämpimältä se kaikui hänen tunteensa liikuttamana. Mary jatkoi:
»Minä olen elänyt kaiken ikäni kaivoksilla, Joe Smith; olen nähnyt miehiä ryöstettävän ja piestävän, olen kuullut naisten itkua ja nälkäisten lasten parkua. Olen nähnyt yhtiön syövän heidät, ahmaisevan kuin iso, ilkeä peto. En ollut kumminkaan tietänyt, minkätähden, missä tarkoituksessa — mutta sinä päivänä, Minettin luona, asia minulle selvisi. Olin kyllä lukenut hienoista naisista, mutta en ollut milloinkaan keskustellut yhdenkään sellaisen kanssa, en ollut milloinkaan joutunut sellaista nielaisemaan, niin sanoakseni. Mutta sillä kertaa jouduin niin tekemään — ja samassa minusta tuntui, että tiesin, mihin kaivosmiehiltä riistetyt rahat menevät. Minä ymmärsin, minkätähden meitä ryöstetään, imetään meistä henki ja elämä — se tapahtuu noiden hienojen naisten tähden, jotta he pysyvät niin hienoina ja hohtavina! Asia ei olisi ollut niin paha, ellei hän olisi tullut juuri silloin, kun miehet ja pojat olivat kaivoksessa kuoleman kielissä — kuolemassa tuon hienon valkoisen hipiän, noiden pehmeiden valkoisten käsien ja kaikkien hänen verhonaan olleiden silkkivaatteiden vuoksi. Hyvä Jumala, Joe, kunpa tietäisit, miltä hän minusta näytti! Pehmeältä, kiiltävältä kissalta, joka on vastikään syönyt kokonaisen pesyeen hiirenpoikasia, joiden veri yhä vielä värjää sen poskia.»