He lähtivät etsimään ravintolaa, ja matkalla sattui Edwardille vielä viimeinen vastoinkäyminen. Hal näki ohitsensa kulkevan vanhan kaivosmiehen, pysähtyi ja huudahti: »Mikko!» Hän unohti heti olevansa gentleman; vanha kaivosmies unohti hänkin sen. Hän katseli hetkisen hämmästyneenä, syöksyi sitten Halin luo ja sieppasi hänet syliinsä kuin vuoriston harmaa karhu.
»Minun poikani, apulaiseni!» huudahti hän lyödä kumahduttaen Halia selkään. »Juudaan nimessä!» Samassa hän paukahdutti toisella kädellänsä. »Hei sinä vanha veikko!» Nyt partasuu suuteli entistä apulaistansa.
Kaiken tämän riemastuksen keskellä Mikko kuitenkin tajusi hämärästi, ettei apulaisen laita ollut niinkuin olla piti. Mikko vetäytyi taaksepäin ja katsoa tuijotti. »Oletpa saanut hyvät vaatteet! Oletko rikastunut?»
Vanha mies ei nähtävästi ollut kuullut huhujakaan Halin salaisuudesta.
»Olen ansainnut sangen hyvin», sanoi Hal.
»Missä työssä olet ollut?»
»Lakkotöissä Pohjois-Laaksossa.»
»Mitä? Oletko niissä töissä rahaa ansainnut?»
Hal nauroi, mutta ei selittänyt asiaa. »Mitä teette?»
»Olen lakkotöissä minäkin — laaksossa ihan yksin.»