Hän alkoi yht'äkkiä puhua valittavaan sävyyn, ikäänkuin tuollainen syytös olisi häntä enemmän loukannut kuin suututtanut. »Te tiedätte, kuinka monta vuotta olen ollut näissä töissä, ja sanotte, etten osaa tehdä kuormaa! Kun minä kuorman täytän, täytän sen niinkuin kaivosmies, en niinkuin joku japanilainen, joka ei kaivoksesta mitään ymmärrä. Minä lastaan sen kukkurapääksi niinkuin heinälläkin. Reilusti minä sen lastaan — noin.» Ukko osoitti kädenliikkeillä, mitä tarkoitti. »Sanotte minun saavan vain yhdeksäntoista, kaksikymmentä, mutta siinä on sen verta harjana ja puolitoista sen vertaa pohjalla!»
»Se on painonne», lausui vaakaaja järkähtämättä.
»Mutta teidän vaakanne on väärä, mister! Minä olen aina tottunut saamaan painoni, viisiviidettä, kuusiviidettä kuormaan. Tässä on apulaiseni, kysykää häneltä, eikö ole niin asia. Kuinka on, Bo?»
»Um-m-m-mum,» sanoi Bo, joka oli neekeri, joskin hiilentomu teki rodun havaitsemisen hankalaksi.
»Minä en saa enää irti elatustani!» huudahti vanha slovakki. Hänen äänensä värisi, ja syväänpainuneissa tummissa silmissä oli rukoileva ilme. »Mitä luulette minun saavan? Viidessätoista päivässä viisikymmentä senttiä! Minun täytyy maksaa ruoka ja asunto, ja niin totta kuin tässä seison ja Jumala minua auttakoon vannon, että ansaitsen viisikymmentä senttiä. Minä hakkaan hiiltä enkä saa mitään painoa, en saa yhtään mitään! Vaaka on väärä!»
»Mene tiehesi!» sanoi vaakamestari kääntyen pois. »Mister!» huusi Vanha Mikko lähtien hänen jälkeensä ja vuodattaen koko sielunsa sanoihinsa. »Mitä on tämä elämä, mister? Mies raataa kuin juhta saamatta mitään palkakseen. Omaa ruutiansa polttaa, puolen dollarin verosta ruutia päivässä, mitä siitä sanotte? Kakkaa ja kaivaa ja lakaisee, eikä saa yhtään mitään! Tässä on totisesti köyhä mies, joka rääkkää ruumistansa viimeiseen asti, viimeiseen veren pisaraan! Nälkään te minut näännytätte, se on varmaa! Pitäähän minun saada jotakin syödäkseni, vai eikö?»
Samassa vaakaaja pyörähti häneen päin. »Mene helvettiin», ärjäisi hän. »Jos se ei sinulle sovi, lähde tiehesi. Kitasi kiinni, tai minä suljen sen.»
Vanha mies väistyi väristen taaksepäin ja vaikeni. Hän seisoi siinä vielä vähän aikaa hermostuneesti purren parrakkaita huuliansa. Sitten hänen hartiansa lysähtivät, ja hän kääntyi menemään neekeriapulaisensa kanssa.
15.
Vanha Mikko asui Reminitskin luona, ja Hal etsi hänet illallisen jälkeen. Hänestä sai helposti selkoa, ja hän osoittautui mielenkiintoiseksi tuttavaksi. Hänen kaunopuheisten kuvaustensa nojalla Hal tutustui lukuisiin lähiseudun kaivoksiin. Ukko ei kyennyt hillitsemään kiivasta luontoansa ja oli senvuoksi aina muuttamassa. Mutta kaikki paikat olivat yhtäläiset, sanoi hän, niillä oli aina juonensa, joilla varastivat köyhältä kaivosmieheltä hänen ansionsa. Kaivostyöläinen oli pieni liikemies, sopimuksentekijä, joka otti suorittaakseen määrätyn työn kulunkeineen ja siitä mahdollisesti koituvine voittoineen tai tappioineen. Päällysmies määräsi hänelle työpaikan, ja hänen asiansa oli kiskoa siitä irti kivihiiltä saaden palkaksi viisikymmentäviisi senttiä jokaiselta tonnilta puhdasta hiiltä. Eräissä paikoissa mies voi ansaita hyvin, toisissa taas hän teki työtä viikkomääriä saamatta kokoon ruokarahojansa.