Asia riippui hiilessä olevan kiven ja kuonan paljoudesta. Jos hiilisuoni oli matala, täytyi miehen irroittaa katosta parin jalan paksuudelta kiveä, joka lastattiin erikoisiin vaunuihin pois kuljetettavaksi. Tätä työtä nimitettiin »harjaamiseksi», ja siitä ei kaivosmiehelle maksettu mitään korvausta. Voi myös käydä välttämättömäksi kaivaa uusi käytävä tai poistaa tieltä kiveä, tasoittaa pohjaa ja rakentaa ratoja, joita pitkin vaunut kuljetettiin lastattaviksi; toisinaan taas hiilisuoni johti »vikapaikkaan», jossa oli kallio kivihiilen sijassa — ja kallio oli poistettava, ennenkuin pääsi käsiksi kivihiileen. Kaikkea sellaista työtä nimitettiin »kuolleeksi», ja siitä aiheutui alinomainen sota. Aikaisemmin yhtiö oli korvannut sen erikseen, mutta nyt, kun oli päässyt miehiä mahtavammaksi, se kieltäytyi mitään maksamasta. Kaivosmiehelle oli niinmuodoin tärkeätä saada työpaikkansa kohdassa, jossa ei tarvinnut suorittaa paljon sellaista turhaa työtä. Ja paikan määrääminen oli päällysmiehen asia, joten tässä oli loppumaton tilaisuus suosimiseen ja lahjomiseen, riitelemiseen tai päällysmiehen lämpöisenä pitämiseen. Millaisessa asemassa olikaan mies, joka oli köyhä ja vanha ja ruma eikä osannut hyvin puhua englanninkieltä? kysyi vanha Mikko katkerasti. Päällysmies varasti hänen vaunujansa ja antoi niitä toisille; hän vähensi vaunujen painoa lisäten niille, jotka asuivat hänen luonansa, kestitsivät häntä väkijuomilla tai muuten häntä mielistelivät.
»Minä olin tehnyt työtä viisi päivää Koilliskaivoksessa», sanoi Mikko, »ja niin totta kuin Jumala minua auttakoon, vaikka tähän paikkaan kuolisin, en ollut ansainnut enempää kuin viisitoista senttiä! Neljätoista tuumaa kalliota! Minä sanoin mr Biskopille, ylivalvojalle: 'Maksatteko jotakin tästä kalliosta?' 'Mitä joutavia!' sanoo hän. 'No', sanon minä, 'jos ette maksa, niin en työtä jatka. Mihin minä joudun sen kiven kanssa?' 'Mene helvettiin', sanoo hän, ja kun yritin käydä kimppuun, veti revolverinsa. Sitten lähdin Seetrivuorelle, ja päällysmies antoi minulle työtä, sanoi: 'Mene neljänteen kaivokseen; kiskot ovat kolmannessa ja kiinnikkeet.' Hän sanoi: 'Maksan teille, kun pistätte ne paikoilleen.' Minä kävin asiaan ja tein työtä kello kahteentoista. Kuljetin kolme paria kiskoja ja kiinnikkeitä ja irroitin kaikki naulat —.»
»Irroititte naulat?» kysyi Hal.
»En saanut uusia. Täytyi käyttää vanhoja, irtikiskottuja. Sitten sanoin: 'Kuinka on sen puolen päivän laita, jonka minulle lupasitte?' Hän sanoo: 'Ethän ole vielä hiiltä kaivanut?' 'Mutta tehän lupasitte maksaa, jos väännän irti naulat ja panen kiskot paikoilleen!' Sanoo: 'Yhtiö ei maksa kuolleesta työstä — tiedäthän sen!' Niin sanoi, ja siinä oli koko korvaukseni.»
»Ettekö saanut palkkaa puolen päivän työstä?»
»En mitään. Päällysmies tekee mitä tahtoo hiilikaivoksessa!»
16.
Vanha Mikko kertoi eräästä toisestakin keinosta, jonka nojalla kaivosmies joutui toisten mielivallan alaiseksi, vaunujen varastamisesta. Jokaisella miehellä oli messinkilevyjä, joihin oli merkitty hänen numeronsa, ja hän ripusti vaunua lähettäessään sellaisen levyn vaunun sisäpuolella olevaan koukkuun. Mutta tyhjentämispaikalle oli pitkä matka, joku voi vaihtaa levyn, ja vaunu oli mennyttä. Muutamissa kaivoksissa numero merkittiin liidulla vaunun laitaan, ja eipä ollut vaikea sitä pyyhkiä tai muuttaa! Halin mielestä olisi ollut yksinkertainen asia varustaa vaunu numeroidulla munalukolla, mutta sellainen asian järjestäminen olisi maksanut yhtiölle sata tai kaksisataa dollaria, ja niin jatkui varastaminen vuodesta toiseen.
»Luuletteko päällysmiesten vaunuja varastavan?» kysyi Hal.
»Toisinaan varastavat päällysmiehet, toisinaan päällysmiesten ystävät — toisinaan itse yhtiö omilta miehiltänsä.» Pohjois-Laaksossa väitti vanha slovakki itsensä yhtiön varastavan. Ei hyödyttänyt lähettää päivässä enempää kuin kuusi vaunua, selitti hän, sillä maksua ei koskaan saanut useammasta. Ei myöskään kannattanut lastata enempää kuin tonni vaunuun, sillä vaunuja ei kunnollisesti punnittu, lähetettiin vain nopeasti vaa'an yli, ja vaakamestaria oli kielletty ylittämästä erästä keskimäärää. Mikko kertoi italialaisesta, joka oli lastannut vaunun niin korkeaksi, että se tuskin mahtui oviaukosta, meni sitten itse punnituspaikalle ja näki sen painavan kuusituhatta viisisataa naulaa. Hänen hyväkseen merkittiin kolmetuhatta viisisataa, ja hänen yrittäessään käydä kimppuun hänet vangittiin. Mikko ei ollut vangitsemista nähnyt, mutta hänen kaivoksesta tultuaan oli mies mennyt, ja kukaan ei häntä sen koommin nähnyt. Sitten tehtiin vaakahuoneeseen ovi, jottei kukaan pääsisi punnitsemista näkemään.