»Päällysmiehiä, kirjureita — siihen kelpaa jokainen, jolla sattuu olemaan tärkkikaulus ja joka otaksuu voivansa tarjota rahaa tytölle. Se alkaa tytön vielä käyttäessä lyhyitä hameita, ja sitten ei ole rauhaa milloinkaan.»
»Ettekö saa heitä käsittämään, mitä heidän rauhaansa tulee?»
»Minä kyllä saan heidät hiukan ymmärtämään, mutta nyt he ahdistavat isäukkoa.»
»Mitä tarkoitatte?»
»Tietysti! Luuletteko, etteivät yritä sitä keinoa, kun tietävät, että hän on viinaan menevä eikä saa sitä koskaan kyllikseen!»
»Entä isänne?…» Mutta samassa Hal vaikeni. Mary ei varmaankaan halunnut sitä kysyttävän.
Tyttö oli kuitenkin jo huomannut hänen epäröintinsä. »Hän oli aikoinaan kunniallinen mies», selitti hän. »Tämä elämä täällä se tekee miehestä raukan. Tarvitsitpa mitä tahansa, käännyitpä minne hyvänsä, aina on turvauduttava jonkun päällysmiehen hyväntahtoisuuteen. Asia on aina edessä, olipa sitten puhe työpaikasta, tehtäväksenne sälytetystä kuolleesta työstä, tarvitsemastanne luotonlisästä tai lääkärinavusta sairastuessanne. Nyt vuotaa kattomme — niin pahoin, ettei löydä sadesäällä kuivaa makuupaikkaa.»
»Ymmärrän», sanoi Hal. »Kuka omistaa talon?»
»Täällä on vain yhtiön taloja.»
»Kenen asiana on pitää se kunnossa?»