»Mr Kosegin, taloagentin. Mutta me emme ole enää pitkiin aikoihin häneltä mitään pyytäneet — hän vaivautuu korkeintaan vuokrarahoja vastaanottamaan. Tänään isä kävi mr Cottonin luona. Hänen pitäisi huolehtia terveydellisistä seikoista, ja eipä voitane pitää terveellisenä, että ihmisten täytyy maata vuoteissa, joihin sade pääsee.»
»Mitä sanoi Cotton?» kysyi Hal hänen jälleen vaiettuaan.
»Tunnettahan Jeff Cottonin — ettekö arvaa, mitä hän voi sanoa? 'Teillä on korea tyttö, Burke! Minkätähden ette saa häntä järkiinsä?' Sitten hän oli nauranut ja sanonut isälleni, että hänen pitäisi jo yskä ymmärtää. Vanhan miehen ei sopinut maata sateessa, oli hän sanonut, koska voi tulla keuhkotulehdus ja viedä hänet hautaan.»
Hal ei voinut olla enää kysymättä: »Mitä teki isänne?»
»Ette saa tuomita isää liian ankarasti», virkkoi Mary nopeasti. »Hän oli jäykkä mies, ennenkuin O'Callahan sai hänet kynsiinsä. Mutta nyt hän tietää, mitä aluepäällikkö voi tehdä kaivosmiehelle!»
20.
Mary Burke oli sanonut, ettei miesten luitten murtuminen ollut yhtiölle mikään erinomaisen tärkeä asia, ja kaivoksen n:o 2 aljettua jälleen toimia Hal sai tilaisuuden havaita tuon väitteen oikeaksi.
Kaivosmiehen hengissäsäilyminen riippui hänen työkomeronsa kunnollisesta pöngittämisestä. Yhtiö toimitti siihen tarvittavat puutavarat, mutta kun kaivosmies niitä tarvitsi, hän huomasi, ettei ollut mitään käsillä, ja hänen täytyi lähteä niitä hakemaan mailin päästä maan pinnalta. Sitten hän valitsi soveliaan pituiset kappaleet ja merkitsi ne otaksuen, että joku aputehtävissä oleva mies toisi ne hänen työpaikalleen. Mutta sattuikin niin, että joku toinen kuljetti ne pois — tässäkin asiassa harjoitettiin lahjomista ja suosimista, ja kaivosmies menetti pari työpäivää, joiden aikana hänen myymälälaskunsa kasvoi ja lasten täytyi jäädä pois koulusta, kun ei ollut jalkineita. Toisinaan hän lakkasi odottamasta tukipuita ja jatkoi hiilen ottamista. Sitten sortui kallio, tutkijalautakunta totesi »huolimattomuutta», ja kaivosten omistajat puhuivat juhlallisesti siitä, kuinka mahdotonta oli totuttaa kaivosmiehiä varovaisiksi. Hal oli hiljattain lukenut Yleisen Polttoaine-Yhtiön puheenjohtajan haastattelua koskevan uutisen, jossa kerrottiin hänen selittäneen, että mitä kokeneempi kaivosmies oli, sitä vaarallisempaa oli pitää häntä työssä, koska hän luuli tietävänsä kaikki eikä välittänyt niistä viisaista toimenpiteistä, joihin yhtiö oli ryhtynyt hänen turvallisuutensa takaamiseksi!
Toisessa kaivoksessa työskenneltiin eräissä kohdissa »komero ja pylväs»-menetelmää käyttäen; kivihiiltä kaivettiin komerosta toisensa jälkeen, ja huoneen seiniä vastaavat osat jätettiin kannattamaan kattoa. Nämä seinät ovat »pylväitä», ja kun oli päästy hiilisuonen päähän, kääntyi kaivosmies takaisin ja alkoi »kaataa pylväitä» antaen katon sortua jäljessään. Se on vaarallista työtä; miehen on sitä suorittaessaan kuunneltava päänsä päältä kalliosta kumisevaa ääntä ja päätettävä sen nojalla, milloin on pakoon lähteminen. Toisinaan hän tahtoo välttämättä pelastaa jonkin työkalun, toisinaan taas sortuminen tapahtuu äkkiarvaamatta. Siinä tapauksessa uhri useimmiten jätetään sinne, koska myönnettävä on, ettei yhtiö voisi toimittaa vuoren alle hautautuneelle miehelle parempaa hautausta.
Numero toisessa oli eräs mies joutunut sellaisen luhistumisen uhriksi. Hän kompastui juostessaan, ja ruumiin alaosa jäi pinteeseen. Tohtori tuli ruiskuttamaan häneen nukutusainetta pelastusmiehistön kaivaessa häntä irti. Hal sai kuulla tapahtumasta vasta kun näki ruumiin laudalla, pari säkkiriepua peitteenä. Hän huomasi, ettei kukaan pysähtynyt kuollutta katsomaan. Työstä palatessaan hän kysyi asiaa tuttavaltaan Madvikilta, muulinajajalta, joka vastasi: »Liettualainen — mäskiksi meni.» Siinä kaikki. Kukaan ei miestä tuntenut eikä hänestä välittänyt.