Ukko Sikoria oli ollut työssä aivan lähellä ja oli ensimmäisten joukossa auttanut uhria irti. Mikon neekeriapulainen oli yrittänyt ylen hätäisesti työntää pois jotakin lohkaretta ja oli murskannut kätensä joutuen työhön kelpaamattomaksi ainakin kuukauden ajaksi. Mikko kertoi asiasta Halille huonolla englanninkielellä. Kauheata oli ollut nähdä mies sellaisessa pinteessä huohottamassa, silmät päästä pyörähtämässä. Onneksi hän oli nuori ja perheetön mies.
Hal kysyi, mitä ruumiille tultaisiin tekemään, ja Mikko tiesi, että se haudattaisiin seuraavana aamuna. Yhtiöllä oli sitä tarkoitusta varten pieni maa-alue ylempänä kanjonissa.
»Eikö toimiteta tutkimusta?» kysyi hän.
»Tutkimusta?» toisti Mikko. »Mikä se on?»
»Eikö tule ruumiintarkastaja katsomaan?»
Vanha slovakki kohautti kumaraisia hartioitaan. Jos tässä maailman kolkassa lienee ollutkin ruumiintarkastaja, ei hän kumminkaan ollut sellaisesta kuullut, vaikka oli ollut työssä useissa kaivoksissa ja nähnyt paljon miehiä kuopattavan. »Pistetään laatikkoon ja kaivetaan kolo» — niin hän kuvaili toimituksen.
»Eikö tule pappi?»
»Pappi on liian kaukana.»
Myöhemmin Hal tiedusteli asiaa englanninkieltä puhuvilta ja sai kuulla, että ruumiinkatsoja saapui toisinaan kaivosalueelle. Hän kokosi lautakunnan, johon kuuluivat Jeff Cotton, piiripäällikkö, galizialainen juutalainen Predovich, jolla oli toimi yhtiön myymälässä, pari kirjuria yhtiön toimistosta ja muutamia meksikkolaisia työmiehiä, joilla ei ollut minkäänlaista aavistusta koko asiasta. Tämä lautakunta tarkasti ruumiin, kyseli joiltakin miehiltä, mitä oli tapahtunut, ja laati sitten lausuntonsa: »Olemme havainneet, että vainaja sai surmansa kallion sortuessa ollen itse tapahtumaan vikapää.» (Eräässä tapauksessa he olivat lisänneet kuvaavasti: »Ei ketään sukulaisia ja hiton vähän tuttavia!»)
Tästä palveluksesta ruumiinkatsoja sai hyvityksen, ja yhtiö sai virallisen lausunnon, joka oli lopullisesti pätevä siinä tapauksessa, että joku vieraan maan konsuli uhkaisi vaatia vahingonkorvausta. He hoitivat asioita niin hyvin, ettei Pohjois-Laaksossa ollut kukaan saanut milloinkaan korvausta kuolemantapauksen tai loukkaantumisen sattuessa; saipa Hal myöhemmin vielä tietää, ettei ketään näiden seutujen kaivosten omistajaa, vastaan ollut kolmenkolmatta vuoden kuluessa nostettu vahingonkorvausvaatimusta!