Jerry ei sittenkään yhtynyt Halin hymyyn. »Niillä ei ole kyllin ymmärrystä. Tarvitaan älyä pysyäkseen yhdessä.» Jerry selitti, että tarvittiin joukko miehiä, jotka tukisivat komiteaa; sellainen ryhmä oli järjestettävä, ja sen tuli pitää salaisia kokouksia — se merkitsisi käytännössä samaa kuin ammattiyhdistys, ja päällysmiehet ja heidän urkkijansa pitäisivät sitä sellaisena. Mutta kaivosalueilla oli kielletty kaikenlainen järjestyminen. Muutamat serbialaiset olivat halunneet kuulua johonkin oman maansa veljeskuntaan, mutta sekin oli kielletty. Jos tahdoit vakuuttaa elämäsi tai terveytesi, otti yhtiö sen asiakseen ja hyötyi siitä. Eipä edes saanut ostaa postiosoitusta lähettääkseen rahoja kotimaahan; postitoimiston hoitaja, joka oli samalla yhtiön myymälän virkamies, möi sen sijaan yhtiön maksumääräyksen.

Hal siis näki edessään juuri ne vaikeudet, joista Olson oli häntä varoittanut. Ensimmäinen oli Jerryn pelko. Hal tiesi kumminkin, ettei Jerry ollut mikään pelkuri; Jerryn käyttäytymistä voi halveksia ainoastaan henkilö, joka ei ollut milloinkaan, ollut Jerryn asemassa!

»Pyydän teiltä nyt ainoastaan neuvoa», sanoi Hal. »Mainitkaa minulle muutamia nuoria miehiä, joihin voin luottaa, ja minä voitan heidät puolelleni kenenkään epäilemättä teitä.»

»Vaikka asutte luonani!» vastasi Jerry.

Siinä oli jälleen vaikeus edessä. »Luuletteko, että siitä voi koitua teille ikävyyttä?»

»Aivan varmasti! Tietäväthän ne, että keskustelemme. Tietävät, että puhun sosialismia. Potkivat minut varmaan pois!»

»Entä serkkunne, joka on ensimmäisen kaivoksen päällikkönä?»

»Ei apua hänestä. Voi joutua itse lähtemään. Sanotaan: kirottu pöllö — pitää luonaan asumassa punnitustarkastajaa!»

»Hyvä», sanoi Hal. »Niinpä muutan pois nyt, ennenkuin on liian myöhäistä. Voittehan sanoa, että olin riidanhaastaja ja että ajoitte minut pois.»

Minettit istuivat siinä silmäillen toisiansa — murheellinen pari. Heidän ei tehnyt ollenkaan mieli menettää vuokralaistaan, joka oli erittäin mieluisa keskustelukumppani ja maksoi hyvin. Hal puolestaan oli melkein yhtä alakuloinen, koska piti Jerrystä ja hänen nuoresta vaimostaan, Pikku Jerrystä, vieläpä mustasilmäisestä pienokaisestakin, joka kovin metelöi ja häiritsi keskustelua.