Ei, Hal kuvitteli tytön uuteen »rooliin», toimintaan, joka oli innostavampaa kuin keittäminen ja sairaiden hoitaminen. Hänen »runokirja»-kuvittelunsa syttyi ilmiliekkiin, hän antoi tytölle toivon ja tehtävän, tien, jonka takana oli odottamassa päämäärä. Eikö ollutkin ollut naisjohtajia kaikissa köyhälistön suurissa liikkeissä?
Hal lähti Maryä tapaamaan ja kohtasi hänet mökin ovella. »Hauskaa nähdä teidät, Joe Smith!» virkkoi Mary katsoen häntä suoraan silmiin ja hymyillen.
»Samat sanat, Mary Burke!» vastasi Hal.
Hal huomasi Maryn päättäneen näytellä osaansa moitteettomasti, mutta huomasi myös, että tyttö oli kalpeampi kuin viime kerralla kohdattaessa. Voiko tuo raikas irlantilainen hipiä sittenkin lakastua? Hän näytti laihemmaltakin; vanha sininen karttuunileninki näytti käyneen väljemmäksi.
Hal ryhtyi heti asiaan. »Mary, sinä ilmestyit minulle tänään näkynä!»
»Minäkö, nuori mies? Mitä tarkoitatte?»
Hal nauroi. »Minä näin teidät, kasvonne olivat kirkastetut, ja hiuksenne hohtivat kuin kultainen kruunu. Te ratsastitte lumivalkoisella hevosella, ja teitä verhosi valkoinen, pehmeä ja kimalteleva puku, kuin Jeanne d'Arcin tai vaalikulkueen johtajan. Te ratsastitte valtavan joukon etunenässä — soiton sävelet raikuvat vieläkin korvissani, Mary!»
»Jatka, nuori mies — mitä tämä oikeastaan merkitsee?»
»Tulkaa sisään, niin kerron.»
He lähtivät autioon keittiöön ja istuutuivat puutuoleille. Mary laski kätensä ristiin helmaansa niinkuin lapsi, jolle on luvattu kertoa satu. »Joutukaahan», kehoitti hän. »Haluan kuulla siitä uudesta puvusta, jonka minulle annatte. Oletteko väsynyt vanhaan karttuunileninkiini?»