Hal hymyili hänkin. »Sen puvun te kudotte itsellenne, Mary, oman olemuksenne hienoimmista langoista — rohkeudesta, antaumuksesta ja uhrautuvaisuudesta!»
»Tuo on varmaan jälleen runokirjaa! Mutta mitä oikeastaan tarkoitatte?»
Hal katsahti ympärilleen. »Eikö täällä ole ketään?»
»Ei ketään.»
Hal alensi kuitenkin vaistomaisesti ääntänsä tarinaansa kertoessaan. Kaivosalueella oli »suuren yhdistyksen» järjestäjä, joka herätti orjissa vastustushenkeä.
Naurun ilme katosi Maryn kasvoista. »Niinkö tosiaan?» virkkoi hän melkein äänettömästi. Lumivalkoinen ratsu ja pehmeä kimalteleva puku olivat häipyneet pois. »Sellainen yritys ei voi milloinkaan onnistua täällä!»
»Miksi ei?»
»Miesten vuoksi. Muistatteko, mitä teille sanoin Raffertyn luona? He ovat pelkureita!»
»Ah, Mary, tuo on helposti sanottu. Ei ole kovin mieluista joutua kotoa karkoitetuksi —»
»Tarvitseeko teidän sanoa sitä minulle?» huudahti Mary äkkiä kiihtyen.
»Olenhan nähnyt sen omin silmin!»