»Niin, Mary; mutta minä haluan tehdä jotakin —»
»Enkö minä ole halunnut mitään tehdä? Totisesti on tehnyt mieli purra nenä päällysmiehiltä!»
»Olkoon menneeksi», nauroi Hal, »otetaan asia ohjelmaan». Mutta Mary ei ollut hilpeyteen houkuteltavissa; hänen mielensä oli niin täynnä tuskaa ja hämminkiä, että Hal aikoi jälleen tarttua hänen käteensä. Kohta hän kuitenkin hillitsi itsensä; olihan hän tullut ohjaamaan tytön tarmoa vaarattomaan uomaan!
»Meidän tulee herättää miehet vastarintaan, Mary!»
»Sitä ette voi tehdä, Joe — siihen ei kykene yksikään englanninkieltä puhuva mies. Kreikkalaiset ja bulgarialaiset kukaties — ne taistelevat kotonansa ja voivat taistella täälläkin. Mutta irlantilaiset eivät milloinkaan! Ne, joissa oli selkärankaa, ovat lähteneet pois aikoja sitten. Jäljellejääneistä on tehty nöyriä orjia. Minä tunnen heidät kaikki. He nurisevat ja kiroilevat päällysmiestä, mutta ajattelevat sitten mustaakirjaa ja ryömivät jälleen hänen edessään.»
»Sellaiset miehet kaipaavat—»
»Väkijuomia he kaipaavat, remuttua naikkosten kanssa hiilikaupungeissa ja yökausia kestävää pelaamista voittaakseen toistensa rahat likaisilla korteilla! He ottavat huvinsa, mistä sen löytävät, eivätkä kaipaa mitään parempaa.»
»Jos on niin laita, Mary, ettekö huomaa, että on sitä enemmän syytä yrittää heitä opettaa? Ellei heidän itsensä, niin heidän lastensa tähden! Lapset eivät saa kasvaa sellaisiksi. Oppivathan he ainakin englanninkieltä —»
Mary naurahti ylenkatseellisesti. »Oletteko käynyt koulussa?»
Hal vastasi kieltäen, ja Mary kertoi hänelle, että siellä oli satakaksikymmentä lasta ahdettuina yhteen ainoaan huoneeseen, kolme penkkiinsä, koko suojan täydeltä. Hänen vihansa kuohahti hänen jatkaessaan kuvausta. Koulu oli oikeastaan ylläpidettävä verotulojen nojalla, mutta kun omaisuutta ei ollut kenelläkään muulla kuin yhtiöllä, se oli täydellisesti yhtiön käsissä. Johtokunnan muodostivat mr Cartwright, kaivosten ylivalvoja, Jake Predovich, myymälän kirjuri, ja saarnaaja Spraggs. Vanha Spraggs oli valmis iskemään nokkansa permantoon, jos ylivalvoja suvaitsi käskeä.