»Jos aikovat, on parasta, etteivät siitä minulle mitään virka!»
»Kuinka niin?» hymyili Hal. »Tässä vapaan Amerikan tasavallassa?»
»Tässä osassa vapaan Amerikan tasavaltaa jokainen saa vapaasti kaivaa kivihiiltä, mutta ei äänestää MacDougallin laista haisunäätää.» Sitten rauhantuomari sitoi sokerin kääröksi, puraisi suuhunsa uuden mällin ja kääntyi Halin puoleen. »Mitä haluatte?»
Hal osti puoli naulaa kuivattuja persikoita voidakseen viipyä kauemmin ja pysyä jutuissa tuomarin kanssa. Tilausta toimitettaessa hän istahti tiskille. »Minä nähkääs olen ollut sekatavarakaupan palveluksessa.»
»Niinkö? Missä?»
»Peterson & Co:n liikkeessä American Cityssä.» Hal oli kertonut asian niin monet kerrat, että oli alkanut itsekin uskoa.
»Maksavatko siellä hyvänkin palkan?»
»Maksavatpa niinkin.» Sitten Hal havaitsi, ettei aavistanutkaan, mikä oli hyvä palkka tässä tapauksessa, ja lisäsi vikkelästi: »Nyrjähdytin tässä ranteeni!»
»Vai niin», vastasi toinen. Hän ei näyttänyt kovinkaan laatuisalta, mutta Hal jatkoi juttuaan, koska ei voinut uskoa, etteivät kaikki olisi valmiit keskustelemaan politiikasta, vaikkapa vain apurimiehen keralla. »Sanokaahan», virkkoi hän, »mitä vikaa on MacDougallissa?»
»Hänessä on se vika», virkkoi tuomari, »että yhtiö on häntä vastaan». Hän katseli tuimasti nuorta kaivosmiestä. »Sekaannutteko politiikkaan?» murahti hän. Mutta nuoren kaivosmiehen iloisissa ruskeissa silmissä näkyi ainoastaan ensimmäisen vastauksen herättämä hyväksyvä ilme, joten rauhantuomarin teki mieli selittää yksityiskohtaisemmin edustajaehdokkaan vikoja. Niin tuli keskustelu käyntiin, ja aivan pian liittyivät siihen toiset — »Bob» Johnson, kirjanpitäjä ja postimestari, ja »Jake» Predovich, galizialainen juutalainen, joka oli paikallisen koulun johtokunnan jäsen ja tiesi tärkeimpien kauppatavaroiden nimet viidellätoista eri kielellä.