Oliver kohautti olkapäitään. "Niinkuin haluat", sanoi hän. "Sinulla tuskin koskaan elämässäsi on toista samallaista tilaisuutta."
Hän käänsi pois ajatuksensa tästä asiasta, tai ainakin koetti sitä tehdä. Muutamien minuuttien perästä olivat ne taas siinä, ja tuloksena oli, että heidän saapuessaan pankkialueelle, oli Montague suostunut nostamaan kolmesataa tuhatta.
He pysähtyivät hänen pankkinsa kohdalle. "Sitä ei ole vielä avattu", sanoi Oliver, "mutta kassanhoitaja kyllä palvelee sinua. Sano hänelle, että tarvitset ennenkuin pörssi avataan."
Montague meni sisälle ja sai rahansa kuutena uutena, kahisevana viidenkymmenen tuhannen markan maksuosotuksena. Hän talletti ne visusti sisimpään taskuunsa ihmetellen hieman itsekseen paikan suuremmoisuutta, ja sitä nopeaa, tottunutta tapaa, millä kirjanpitäjä otti vastaan ja maksoi näin suuria summia. Sitten ajoivat he Oliverin pankkiin ja Oliver nosti kuusisataa tuhatta; ja sitten maksoivat he ajurille ja astelivat jalkaisin Broadwayta Wall Streetille. Neljännes tuntia oli jälellä pörssin avaamiseen; ja virtana valui joka puolelta lautoilta ja vaunuista hyvinvoivan näköisiä miehiä, jotka kiiruhtivat toimistoihinsa.
"Missä ovat sinun välittäjäsi?" kysyi Montague.
"Minulla ei ole mitään välittäjiä — ei ainakaan tämänlaatuisille asioille", sanoi Oliver. Ja hän pysähtyi erään suuren rakennuksen eteen. "Siellä", sanoi hän, "ovat Hammond ja Streeterin virkailijat — toinen kerros itsestäsi vasemmalle. Mene sinne ja kysy jotakin liikkeen jäsentä ja esitä itsesi valenimellä —."
"Mitä?", änkytti Montague.
"Niin tietysti, mies — kuinka uneksitkaan antaa omaa nimeäsi? Mitä sillä on väliä?"
"En ollut koskaan ajatellut tehdä mitään sellaista", sanoi toinen.
"No niin, ajattele sitä siis nyt." Mutta Montague pudisti päätään "En tahdo sitä tehdä", sanoi hän.