Ja sitten oli eräs toinen, suuri liikennekuningas, joka piti rouvia Chicagossa ja Pariisissa ja Lontoossa samalla tavalla kuin New-Yorkissa; hänellä oli eräskin juuri toisella puolen palatsimaisen kotinsa kulmausta, ja hänellä oli maanalainen käytävä, joka vei sinne. Ja majuri kertoi riemuiten, kuinka hän oli näyttänyt tätä eräälle ystävälle, ja viime mainittu oli huomauttanut, "Minä olen liian paksu päästäkseni siitä läpi." "Tiedän sen", vastasi toinen, "muuten en olisi siitä sinulle kertonut!"
Ja niin edespäin. Yksi New-Yorkin rikkaimmista miehistä oli sukupuolisesti rappiolla, puoli tusinaa naisia alituisesti huolehdittavanaan. Hän lähetti heille rahaosotuksia, ja he käyttivät niitä häntä kiristääkseen. Tämän miehen nuoren vaimon oli hänen äitinsä sulkenut kahdeksikymmeneksi neljäksi tunniksi vaatekammioon, pakottaakseen hänet naimaan kosijansa. Ja sitten kerrottiin hurmaava tarina, kuinka tämä oli mennyt kauaksi pois valtion lähetystoimissa ja oli kirjottanut pitkiä tervehdyksiä, jotka olivat täynnä helliä vastusteluja, ja antanut, ne sanomalehtikirjeenvaihtajan sähkötettäväksi kotia "hänen vaimolleen." Kirjeenvaihtaja oli pitänyt sitä niin liikuttavana esimerkkinä aviollisesta uskollisuudesta, että hän kertoi sen eräässä päivällisseurueessa, kun tämä oli palannut takaisin; ja hän hämmästyi hiljaisuutta, joka äkkiä valtasi. "Sanomat oli lähetetty väärällä osotteella!" hykersi majuri. Ja jokainen pöydässä tiesi, kuka ne oli vastaanottanut.
Muutamia päiviä tämän perästä sai Montague puhelimessa sanoman Siegfried Harveyltä, joka sanoi, että hän haluaisi nähdä häntä erään liikeasian takia Hän pyysi häntä saapumaan aamiaiselle Iltapäiväklubiin; ja Montague meni — vaikka hieman levottomana. Sillä se oli Fidelityn talossa, vihollispäälliköiden alueella: suuremmoinen rakennus, valkoisesta marmorista veistettyine saleineen, ja koristeltuna tuhlaavaisella upeudella pronssiveistoksilla. Montaguelle välähti mieleen, että jossakin tässä rakennuksessa oli ihmisiä työssä valmistamassa vastausta hänen hyökkäykseensä; hän aprikoi, mitä he aikoivat sanoa.
Molemmat miehet olivat lopettaneet aamiaisen ja keskustelivat välillä tulevista tapahtumista seuraelämässä, ja politiikasta ja sodista; ja kun kahvi oli tarjottu ja he olivat yksin huoneessa, sijotti Harvey suuren runkonsa takaisin tuoliinsa ja alotti:
"Ensi sijassa", sanoi hän, "täytyy minun selittää, että minulla on sanottavana jotakin, johon on vietävän vaikeaa päästä käsiksi. Minä niin pahasti pelkään Teidän heittäytyvän väärään päätelmään kesken puhetta — tahtoisin, että suostuisitte kuuntelemaan pari minuuttia ennenkuin ollenkaan mitään ajattelette."
"Olkoon menneeksi", sanoi Montague hymyillen. "Antakaa kuulua."
Ja yht'äkkiä muuttui toinen vakavaksi. "Te olette ottanut ajaaksenne jutun tätä yhtiötä vastaan", sanoi hän. "Ja Ollie on kertonut kylliksi minulle ymmärtääkseni, että Te olette tehnyt uhkarohkean teon, ja että Te olette varmaankin alinomaa sairaana kuullessanne raukkamaisten ihmisten varottavan ja kehottavan Teitä jättämään sen. Olisin hyvin pahoillani, jos laskisitte minutkin niiden joukkoon, edes hetkeksikään; ja Teidän tulee heti alussa ymmärtää, että minulla ei ole pienintäkään tekemistä eikä etua yhtiön kanssa, ja että se ei minua liikuttaisi, vaikka olisikin. En koeta käyttää ystäviä hyväkseni liikeasioissa, enkä salli rahan vaikuttaa itseeni seuraelämässäni. Päätin ottaa vastuulleni puhua Teille tästä asiasta, yksinkertaisesti vain siksi, että satun tietämään sen suhteen pari eli kolme seikkaa, joita en luullut Teidän tietävän. Ja jos niin on asianlaita, niin Teidän asemanne on sangen epäedullinen; mutta joka tapauksessa, pyydän, ymmärtäkää että minulla ei ole mitään muita motiiveja kuin ystävyys, ja siksi, jos olen tungettelevainen, antakaa anteeksi." Kun Siegfried Harvey puhui, katsoi hän suoraan toista kirkkailla, sinisillä silmillään, eikä saattanut epäilläkään hänen rehellisyyttään. "Olen Teille hyvin kiitollinen", sanoi Montague. "Pyydän, kertokaa minulle, mitä Teillä on sanottavana."
"No hyvä", sanoi toinen. "Se voi tapahtua hyvin nopeasti. Te olette ottanut jutun, jonka kautta Te tulette kietoutumaan hyvin moneen uhraukseen. Ja arvelinpa, onko koskaan päähänne pälkähtänyt kysyä, eikö Teitä joku ehkä käytä hyväkseen?"
"Millä tavalla, tarkotatte?" kysyi Montague.
"Tunnetteko niitä henkilöitä, jotka ovat takananne?" kysyi toinen. "Tunnetteko heidät riittävän hyvin, ollaksenne varma heidän motiiveistaan jutun suhteen?"