Miljonääreissä tuli olemaan "poikamiehen päivälliset" hääpäivän edellisenä iltana, joille Oliver ja hän olivat kutsutut. Koska hän aikoi ottaa ajaakseen tämän jutun, meni hän veljensä luokse ja sanoi, että hän aikoi kieltäytyä; mutta Oliver oli alkanut saada takaisin rohkeuttaan päivä päivältä ja selitti, että nyt oli tärkeämpää kuin milloinkaan, että hän seisoisi paikoillaan ja katsoisi kasvoista kasvoihin vihamiehiään — Alicen tähden, jollei hänen itsensä. Ja niin meni Montague päivällisille, ja näki yhä syvemmälle varastettujen miljoonien tarinaan.
Alussa kaikki oli mitä kauneinta. Siellä oli suuri yksityinen päivällishuone, loistavasti koristeltu, ja jouhiorkesteri soitti kätkeytyneenä kukkasista laadittuun huvimajaan. Mutta kylmää totia oli myöskin saatavana sivupöydän ääressä käytävällä; ja kun vieraat olivat ehtineet kahviin saakka, oli jokainen iloisessa humalassa. Jokaisen maljan jälkeen huuhtelivat he lasien sisällyksellä toistensa olkapäitä. "Poikamiesten päivällisten" tarkotuksena oli nähtävästi sanoa hyvästit vanhoille päiville ja iloveikoille; sentähden kuultiin tunteellisia ja koomillisia lauluja, jotka olivat tilaisuutta varten sävelletyt, ja ne vastaanotettiin pyörretuulen tapaisilla naurunpuuskilla.
Kuuntelemalla tarkasti ja lukemalla rivien välistä saattoi kokoonpanna kokonaisen tarinan nuoren isännän, seikkailurikkaasta elämänurasta. Hänellä oli talo West Siden varrella; ja huvipursi ja juominkeja maailman joka kulmalla. New Portin satamassa oli vietetty kesäyö, jolloin joku oli keksinyt säteilevän tuuman jäädyttää sadan markan kultarahoja pienen pieniin jäälohkareisiin, ja pudottaa ne alas tyttöjen selkään! Ja New-Yorkissa oli eräässä atelierissä pidot, missä oli tuotu esille suunnaton pasteija, josta oli astunut esiin puoleksi alaston tyttö, ympärillään parvi kanarialintuja! Yksi tyttönen oli tottunut tanssimaan illallispöytien päällä, puettuna läpinäkyvään pukuun; ja hän oli juopunut erään teatterivierailun jälkeen ja lähtenyt murtamaan maahan erästä Broadwayn ravintolaa. Siellä oli yksi chicagolainen serkku, hurja veitikka, jonka erikoisuutena oli tällainen ajanvietto, ja jonka rouvat kylpivät shampanjassa. Nähtävästi oli lukemattomia paikkoja kaupungissa, missä semmoisia juominkeja vietettiin alinomaa; siellä oli yksityisiä klubeja ja taiteilijoiden "atelierejä" — siellä sai kuulla useiden viittailevan korkeaan torniin, jota Montague ei käsittänyt. Monet sellaiset asiat kuitenkin selitti hänelle vanhemmanpuoleinen herrasmies, joka istui hänen oikealla puolellaan, ja joka näytti seisovan järkähtämättömänä huolimatta siitä, kuinka paljon tahansa hän joi. Sivumennen kehotti hän vakavasti Montaguea tapaamaan yhtä isännän nuorista rouvista, joka oli "tavaton" tyttö, ja oli tarjolla.
Aamun sarastaessa muuttuivat kemut väkivaltaiseksi melskenäytelmäksi; nuoret miehet riistivät pois vaatteensa ja repivät pöydät palasiksi ja pinosivat jätteet pois tieltä erääseen nurkkaan, murskaten siellä suurimman osan saviesineitä. Ottelujen välillä avattiin shampanjapulloja lyömällä rikki niiden kaulat; ja tätä kesti neljään saakka aamulla, jolloin useimmat vieraista makasivat kasoissa lattialla.
Montague ajoi kotia vaunuissa yhdessä sen vanhanpuoleisen herrasmiehen kanssa, joka oli istunut hänen vierellään; ja matkalla kysyi hän, olivatko sellaiset näytelmät kuin tämä tavallisia. Ja hänen toverinsa, joka oli "teräsmies" Länneltä, kertoi hänelle vastauksena muutamista, joiden todistajana hän oli ollut kotona. Siegfried Harveyn teatterivierailuilla oli Montague nähnyt tunnetun näyttelijättären muutamassa musikaalisessa ilveilyssä, joka silloin saavutti mitä suurimman menestyksen New-Yorkin näyttämöllä. Paikat olivat loppuunmyydyt viikkoja ennen, ja näytelmän loputtua saattoi nähdä kadun näyttämöoven edessä olevan tulvillaan ihmisiä, jotka seisoivat odottaen näkevänsä tuon naisen, kun hän tuli ulos. Hän oli pehmeä ja taipuvainen niinkuin pantteri, ja kantoi ruumiinmukaisia vaatteita, jotka paljastivat piirteet. Näytti siltä kuin näytelmä olisi ollut kokoonpantu yhtä ainoata tarkotusta silmälläpitäen: saadakseen nähdä kuinka paljon irstaisuutta voitaisiin sovittaa näyttämölle ilman poliisin sekaantumista. Ja nyt hänen kumppaninsa kertoi hänelle, kuinka tämä nainen oli kutsuttu laulamaan juomingeissa, jotka toimeenpanivat erään mahtavan trustin päämiehet, ja puolen yön jälkeen oli hän mennyt yhteen kaupungin hienoimmista klubeista, ja laulanut yleisesti suositun viisun, "Tahdotko tulla kanssani leikkiin?" Iloiset pohatat olivat ottaneet kutsun kirjaimellisesti — seurauksella, että näyttelijätär oli paennut huoneesta puoleksi rikkirevityin vaattein. Ja vähän aikaa myöhemmin oli eräs tämän trustin virkailijoista halunnut päästä vapaaksi vaimostaan ja naida kuorotytön; ja kun julkinen myrsky oli vaatinut johtajia pyytämään häntä peruuttamaan aikeensa, oli hän vastannut uhkaamalla kertoa näistä juomingeista!
Seuraavana päivänä — tai mieluummin, täsmällisesti sanottuna, samana aamuna — Montague ja Alice olivat läsnä loistavissa häissä. Sanomalehdet selittivät sen olevan "tärkeimmän" tapahtuman viikkokauden seuraelämässä; ja tarvittiin puoli tusinaa poliiseja pitämään loitolla ihmisiä, jotka tungokseen asti täyttivät kadun. Vihkimysmenot tapahtuivat S:t Cecilian kirkossa, ja juhlallinen piispa toimitti ne tulipunaisissa ja purppuraisissa mantteleissaan. Ovien sisäpuolella olivat kaikki valitut, hienosti puettuina ja ajeltuina, ja mikä huumaava sekotus suloisten hajuvesien tuoksua, sellainen, jonka vertaista eivät Arcadian laaksot saattaneet tarjota! Ylkä oli kiillotettu ja harjattu ja näytti hyvin kauniilta, vaikka hieman kalpealta; ja Montague ei saattanut olla hymyilemättä huomatessaan sulhaspojan, joka näytti niin juhlalliselta, palauttaessaan mieleensä juopuneen mellastajan, joka muutamia tunteja sitten hoiperrellen vaipui vaaleansinisessä aluspaidassaan, joka oli takaa rikkirevitty.
Montaguet tiesivät jo, ketä heidän tuli välttää. Heidät otti armollisesti siipiensä suojaan Mrs Eldridge Devon — jonka asemaa tosiasiassa ei ollut järkyttänyt vakuutusjutut; ja seuraavana aamuna näkivät he tyytyväisyydellä nimensä mainittuina läsnäolleiden luettelossa — ja myöskin pari riviä Alicen puvusta. Alicesta aina mainittiin nimellä "Miss Montague"; sangen hupaista oli olla ainoa "Miss Montague", ja ajatella, kuinka kaikki muut kaupungin Miss Montaguet saivat siitä ylhäisesti nenälleen! "Keltaiset" lehdet sisälsivät myöskin kertomuksia morsiuspuvusta, ja ihmeellisistä lahjoista, jotka hän oli saanut, ja kauan kestävästä kuherruskuukaudesta, jonka hän aikoi viettää Välimerellä miehensä huvialuksella. Montague tuumi ihmetellen, eivätkö sen edellisten omistajain henget häntä vainoaisi, ja olisiko hän niin onnellinen, jos hän tietäisi yhtä paljon kuin hän tiesi.
Hän löysi ajatuksilleen paljon pohtimisen aihetta, muistellessaan näitä pitoja. Muiden muassa oli hän poiminut lauluista viittauksia, että Oliverilla hänelläkin oli joitakin salaisuuksia, joita hän ei ollut katsonut soveliaaksi kertoa veljelleen. Nuorten tyttöjen pitäminen oli nähtävästi yhtenä juurtuneena tapana "rikkaiden pikku-veljillä" — ja, siitä syystä, monella suurella veljellä myöskin.
Tuonnempana sai Montague omituisella tavalla vilkaista tämän "puoli-mailman" elämään. Hänellä oli eräänä iltana tilaisuus käydä yhden rahamiehen luona, jonka hän oli hyvin oppinut tuntemaan — hän oli perheellinen mies ja kirkon jäsen. Oli muutamia tärkeitä papereita, jotka täytyi allekirjottaa ja lähettää ulos laivalla; ja suuren miehen sihteeri oli sanonut, että hän koettaisi saada hänet käsiinsä. Paria minuuttia myöhemmin oli hän Montaguen luona ja kysyi häneltä, eikö hän suosiollisesti menisi erään henkilön luo ylhäällä kaupungissa, jonka osotteen hän antaisi. Hän oli eräässä talossa, ei kaukana Riverside Driveltä; ja Montague meni sinne ja löysi tuttavansa useiden muiden huomattujen liikemiesten seurassa, jotka hän myöskin tunsi, keskustelemassa seurusteluhuoneessa yhden mitä hurmaavimman naisen kanssa, mitä hän oli koskaan tavannut. Hänellä oli erinomaisen hieno ulkomuoto, ja hän oli yksi niitä harvoja henkilöitä New-Yorkissa, joita hän huomasi ansaitsevan vaivaa kuunnella. Hän vietti niin huvittavan illan, että hyvästiä jättäessään huomautti hän naiselle, että hän mielellään soisi serkkunsa Alicen kohdata häntä; ja silloin hän huomasi, että nainen punastui heikosti ja joutui hämilleen. Myöhemmin hän sai mielipahakseen tietää, että tuo hurmaava ja kaunis nainen ei käynyt seuramaailmassa.
Eikä tämä ollut ollenkaan harvinaista; päinvastoin, jos joku otti vaivakseen tiedustella, tuli hän huomaamaan, että sellaisia laitoksia pidettiin kaikkialla asiaan kuuluvina. Montague jutteli siitä majuri Venablen kanssa; ja loppumattomasta juttuvarastostaan veti tuo vanha herra esille sarjan kaskuja, jotka saivat kuuntelijan hiukset nousemaan pystyyn päässä. Oli olemassa muuan kaikkivaltias suuruus, joka himoitsi erään suuren lääkärin vaimoa; ja hän oli antanut viisi miljoonaa markkaa sairashuoneen rakentamiseen ja oli huolehtinut, että se olisi oleva maailman hienoin, ja että tämän lääkärin oli mentävä ulkomaille kolmeksi vuodeksi tutkimaan eurooppalaisia laitoksia! Mitkään sopimukset eivät merkinneet mitään tälle vanhalle miehelle — jos hän näki naisen, jota hän halusi, pyysi hän häntä; ja ylhäisön naiset täytti häneen nähden sama tunne kuin Englannin naiset Walesin Prinssiin nähden — oli suuri kunnia olla hänen rouvanaan. Vähän aikaa tämän tapauksen jälkeen muuan mies, joka paljasti mahtavan kansan hätähuudon, ajettiin ulos useista New-Yorkin hotelleista siksi, että hän ei ollut avioliitossa etelä-Dakotan lakien mukaan [kirjailija tarkottanee venäläistä kirjailijaa Maksim Gorkia. Suomentaja]; mutta tämä mies saattoi ottaa naisen mihin hotelliin tahansa kaupungissa, eikä kukaan uskaltanut nousta häntä vastaan!