Nainen nauroi äänettömästi ja lisäsi: "Nämä sanat muistuttavat mieleeni Davyn kokemuksen, kun hän tahtoi päästä kongressiin! Kerroppa siitä hänelle, Davy."
Mutta Mr Alden ei ollut asiasta lämmennyt; hän jätti kertomisen siskolleen.
"Hän oli demokraatti, tiedättehän", sanoi hän, "ja hän meni johtajan luo ja sanoi hänelle, että hän haluaisi päästä kongressiin. Hän sai vastaukseksi, että se maksaisi hänelle kaksisataa tuhatta markkaa, mutta hän tuimistui hinnan suuruutta. Toisten ei tarvinnut panna sellaisia summia", sanoi hän — "mistä syystä hänen pitäisi? Ja se vanha mies murisi hänelle, 'Toisilla on muuta annettavana. Yksi voi taata kirjeenkantajat, toisen edestä maksaa osuuskunta. Mutta mitä voitte Te tehdä? Mitä muuta Teillä olisi kuin rahanne?' Ja niin maksoi Davy rahat — maksoithan, Davy?" Ja Davy irvisti kömpelösti.
"Sittenkin", jatkoi hän, "kävi hänen paremmin kuin Devon-paran. He saivat hänestä kaksisataa viisikymmentä tuhatta, myivät hänen nimensä, eikä hän sittenkään päässyt milloinkaan kongressiin! Se tapahtui juuri vähää ennen kuin hän julisti, että Amerikka ei ollut herrasmiehelle sopiva paikka elää."
Ja niin Mrs Billy innostui kertomaan Devoneista! Ja sen jälkeen tulivat Havensit ja Wymanit ja Toddit; oli jo puoliyö, ennenkuin hän ehti läpi ne kaikki.
Kahdeksastoista luku.
Sanomalehdet eivät puhuneet sanaakaan enää Hasbrookin jutusta. Mutta rahapiireissä oli Montague sen kautta saavuttanut melkoisen suurta huomiota. Ja tämä oli väline, joka toi hänelle joukon uusia oikeustapauksia.
Mutta kautta Onnettaren, nämä eivät enää olleet mitään kahdensadan viidenkymmenen tuhannen kundeja! Ensimäinen vierailija oli rutiköyhä leski, joka omisti asiapaperin, joka oikeutti hänet suurimpaan osaan erästä suurta Pensylvanian kaupunkia — onnettomuudeksi vain asiakirja oli noin kahdeksankymmenen vuoden vanha. Ja sitten tuli köyhä vanhus, joka oli haavottunut raitiovaunuonnettomuudessa ja nenästä vetämällä oli hänet saatu merkitsemään pois kaikki oikeutensa; ja muuan harmistunut kaupunkilainen, joka ehdotti nostettavaksi sata oikeusjuttua kuljetustrustia vastaan sentähden, että ne olivat kieltäytyneet kuljettamasta tavaroita. Kaikki olivat satunnaisia tapauksia, ja sellaisia, joissa onnistumisen mahdollisuudet olivat äärettömän epämääräiset. Ja Montague huomasi, että ihmiset olivat tulleet hänen luokseen ikäänkuin viimeiseen pakopaikkaansa, kuultuaan nähtävästi hänestä, että hän oli mies, jolla oli epäitsekäs luonne.
Niiden joukossa oli eräs tapaus, joka erityisesti hänen mieltänsä kiukutti, sillä se näytti käyvän uhkaavalla tavalla yhteen hänen veljensä julman ennustuksen kanssa. Hänen luoksensa tuli muuan vanhanpuoleinen herra, käytökseltään silmiinpistävän hienostunut ja arvokas, joka alkoi selittää hänelle mitä hämmästyttävintä tapausta. Viisi tai kuusi vuotta sitten oli hän keksinyt varastopatterin, joka oli kaikista etevin tunnetuista pattereista. Hän oli järjestänyt yhtiön, jolla oli viidentoista miljoonan pääoma, niitä rakentamaan, ja hän otti itse osaa kolmannella osalla patenttiinsa ja tuli yhtiön päälliköksi. Kohta sen perästä oli tullut ehdotus eräältä henkilöryhmältä, joka tahtoi järjestää yhtiön automobiilien rakentamista varten; he ehdottivat tehtäväksi sopimuksen, joka myöntäisi heille yksinomaisen oikeuden patterin käyttämiseen. Mutta nämä henkilöt olivat ihmisiä, joiden kanssa keksijä ei tahtonut olla tekemisissä — ne olivat liikenne- ja kaasusuuruuksia, jotka olivat laajalti tunnettuja häpeämättömistä menettelytavoistaan. Ja niin oli hän hyljännyt heidän tarjouksensa, ja ryhtynyt sensijaan hommaamaan itse automobiiliyhtiöitä. Hän oli juuri päässyt alkamaan, kun hän huomasi kilpailijoidensa ryhtyneen toimenpiteisiin saadakseen häneltä pois hänen keksintönsä. Eräs ystävä, joka oli omistanut toisen kolmannen osan hänen liikkeestään, oli pantannut osakkeensa, auttaakseen uuden yhtiön muodostumista, ja nyt tuli vaatimus pankin puolelta, että tarvittiin enemmän takuita, ja hän oli pakotettu myymään. Ja seuraavassa osakkeiden omistajain kokouksessa kävi selville, että hänen kilpailijansa olivat ostaneet hänen osuutensa, ja samaten suuren määrän avonaisilla markkinoilla olevia osakkeita; ja he jatkoivat yhtiön vallottamista karkottaen entisen johtajan — ja tehden sen jälkeen sopimuksen oman autoyhtiönsä kanssa valmistaa heille varastopattereja hinnalla, joka ei jättänyt penniäkään voittoa valmistajille! Ja niin ei keksijä ollut kahteen vuoteen saanut markkaakaan osinkoa viiden miljoonan arvoisesta paperistaan; ja täyttääkseen maljan äärimmilleen, oli yhtiö kieltäytynyt myymästä patteria hänen automobiiliyhtiölleen, ja niin oli se mennyt konkurssiin ja myöskin oli hänen ystävänsä joutunut perikatoon.
Montague syventyi juttuun suurella huolellisuudella ja huomasi, että kertomus oli totta. Erikoisesti huvitti häntä siinä se, että hän oli tavannut pari näistä rahaylimyksistä seuramaailmassa; hän oli tullut tuntemaan toisen suuruuden pojan ja perijän hyvin läheisesti Siegfried Harveyllä. Tämä kullalla huuhdeltu nuorukainen aikoi avioliittoon muutamien päivien kuluttua, ja sanomalehdet kertoivat, että appiukko oli lahjottanut morsiamelle viiden miljoonan markan rahamääräyksen. Montague ei saattanut olla tuumailematta, eikö siinä ollut ne miljoonat, jotka oli otettu hänen kundiltaan!