"Pyydän, ymmärtäkää minua, Mr Montague", sanoi tuomari. "Minusta näytti tämä juttu päivänselvästi oikeudenmukaiselta, ja niin näytti ne myöskin Teistä. Ja toinen seikka, josta ainoastaan arvelin Teillä olevan oikeutta olla vakuutettu, oli se, että oli kyseessä vakava asia. Siitä tunsin olevani vakuutettu. Minusta ei näyttänyt merkitsevän mitään, että Mr Hasbrookin takana saattaisi olla yksilöitä, joiden edut olivat kyseessä. Otaksukaamme esimerkiksi, että olisi muutamia osakkaita, joita Fidelityn hallitus olisi loukannut, ja jotka haluaisivat rangaista sitä. Voisiko lakimies menetellä oikeudenmukaisesti kieltäytyessään ottamasta ajaakseen asiaa, jonka puolella on oikeus, vain siitä syystä, että hän ei tietänyt sellaisista yksityisistä vaikuttimista? Taikka, ottakaamme äärimmäinen tapaus — ryhmätaistelu yhtiön sisällä, niinkuin Te sanotte, että Teille on kerrottu. Hyvä, se olisi tapaus, jonka kautta varkaat ajettaisiin ulos; ja olisiko mitään syytä, miksi ei yleisö saisi käyttää hyväkseen sellaista asemaa? Yhtiön sisäpuolella olevat ihmiset tietävät ensimäisenä, mitä tapahtuu; ja jos näette tilaisuuden käyttää hyväksenne sellaista etua oikeudenmukaisessa taistelussa — ettekö pitäisi siitä kiinni?"
Sillä tavalla jatkoi tuomari, armollisena ja hurskaana — ja niin hienosti ja ylhäisesti vääristellen! Hänen hitaasti vuotavan puheensa takana saattoi Montague tuntea yhden perusajatuksen; se ei tullut ilmi sanoina, eikä edes viittauksena, mutta se läpäisi tuomarin keskustelun niinkuin tunne läpäisee säveleen. Nuori lakimies oli saanut suuren korvauksen, ja hänellä oli kevyt, yksinkertainen juttu; ja maailmanmiehenä ei hän tosiaankaan saattanut haluta nuuskia sitä liian likeisesti. Hän oli kuullut juoruja, ja tunsi, että hänen maineensa vaati häntä olemaan niiden johdosta hermostunut; mutta hän oli saapunut, vain saadakseen tasapainonsa ja päästäkseen rauhaan, ja voidakseen pitää korvauksensa menettämättä hyvää mielipidettään itsensä suhteen.
Montague läksi, sillä hän päätti mielessään, ettei maksanut vaivaa hetkeäkään koettaa saada itseään ymmärretyksi. Joka tapauksessa, hän oli nyt jutussa kiinni, eikä mitään ollut saavutettavissa murtautumalla siitä irti. Kaksi seikkaa oli, jotka hän tunsi saaneensa varmaksi keskustelun kautta — ensiksi, että hänen kundinsa oli "valenukke", ja että se itse asiassa oli juttu, jonka kautta varkaat karkotetaan; ja toiseksi, että hänellä ei ollut mitään takeita siitä, että hän ei millä hetkellä hyvänsä voisi jäädä satimeen — ilman tuomarin liikuttavaa luottamusta muutamiin tuntemattomiin osakkaisiin.
Yhdeksästoista luku.
Montague tuli kotiaan tehtyään lujan päätöksen, että hän ei voisi tehdä mitään muuta kuin olla seuraavalla kerralla varovaisempi. Tämän erehdyksen hinta hänen tuli suorittaa.
Hän sai vielä kokea, paljonko se tuli hänelle lopullisesti maksamaan. Seuraavana päivänä hänen saapumisensa jälkeen tuli häntä tapaamaan eräs mies — Mr John Burton seisoi hänen käyntikortissaan. Hän osotti olevansa sen yhtiön värväysasiamies, joka julkaisi ylhäisön skandaalilehteä. He valmistelivat de luxe kertomusta New-Yorkin etevimmistä perheistä; se oli oleva mitä upein laite, tilaajina ylhäisimmistä ylhäisin sääty, ja hinta seitsemän tuhatta viisisataa markkaa perhekunnalta. Varmaankin Mr Montague tahtoisi, että hänen perhettään ei mitenkään poisjätettäisi?
Ja Mr Montague selitti kohteliaasti, että hän oli verrattain outo New-Yorkissa, eikä hänen perheensä oikeudenmukaisesti kuuluisi sellaiseen nidokseen. Mutta asiamies ei tyytynyt tähän. Saattoi sittenkin olla syitä, jotka pakottaisivat hänet tilaamaan; saattoi olla erinäisiä tapauksia; Mr Montague muukalaisena ei saattanut käsittää tarjouksen tärkeää luonnetta; keskusteltuaan ystäviensä kanssa, hän kukaties muuttaisi mieltään — ja niin edespäin. Kuunnellessaan tätä laveaa viittausten sarjaa ja päästessään selville niiden merkityksestä, nousivat veret Montaguen poskille — kunnes lopulta hän äkkiä nousi ja sanoi hyvästi miehelle.
Mutta kun hän sitten istui yksin, kuoli hänen vihansa tykkänään, ja jälelle jäi vaan epämiellyttävä, levoton tunne. Ja kolme neljä päivää myöhemmin osti hän toisen painoksen lehteä, ja aivan oikein, siinä oli uusi kappale!
Hän seisoi kadun kulmassa ja luki sitä. Seuraelämän sota raivosi kuumana; siinä sanottiin; ja lisättiin, että Mrs de Graffenried uhkasi asettua muukalaisten puolelle. Sitten jatkui se kuvauksella eräästä hienosta uudenaikaisesta nuorukaisesta, joka kierteli ympäri ystäviensä keskuudessa pyytämässä anteeksi veljensä ajattelemattomuuksia. Myöskin, sanottiin siinä, oli eräs loistava seuramaailman kuningatar, erään suuren pankkiirin vaimo, tarttunut taisteluhansikkaan. Ja sitten seurasi kolme lausetta, jotka saivat veren liekkinä virtaamaan Montaguen poskille:
"Ei myös ole puuttunut huomautuksia tämänlaisen epäilyttävän innon johdosta. On huomattu, että tuon romanttiselta näyttävän etelämaalaisen saapumisen jälkeen tämän levottoman naisen harrastus babisteihin ja transsimediumeihin on vähentynyt; ja nyt seuramaailmassa odotetaan mitä mieltäkiinnittävimmän asiaintilan paljastumista."