"Ja hän väittää, että kaikki nuo esineet ovat hintansa arvoiset", sanoi Alice. "Hän sanoo, että ei yksinomaan niiden aine merkitse jotakin, vaan ajatus. Jokainen puku on taideluoma samalla tavalla kuin maalaus. 'Minä maksan taiteilijan luovasta nerosta', sanoi hän minulle — 'hänen taitavuudestaan siepata ajatuksiani, ja hänen taidostaan sovittaa niitä minun persoonallisuuteni — ihonväriini, tukkaani ja silmiini. Joskus suunnittelen minä itse omia pukujani, ja siksi tiedän, mitä vaikeaa työtä se on!'"
Mrs Landis polveutui yhdestä New Yorkin vanhimmista perheistä, ja hän oli oman asemansa nojalla varakas; hänellä oli palatsi viidennellä Avenuella, ja nyt kun hän oli ajanut miehensä ulos, ei hänellä ollut siellä mitään muuta kuin vaatteensa. Alice kertoi heille paikoista, joissa hän niitä säilytti — se oli täydellinen museo! Siellä oli yksi pukuhuone, joka oli tehty tomunpitäväksi kiillotetusta kovastapuusta, ja sen poikki kulki rivi riviltä pitkiä tankoja, joista riippui topattuja hametelineitä. Kaikkialla vallitsi huolellinen järjestys ja sopusointu — jokainen paita oli numeroitu ja samalla numerolla merkityssä kaapin laatikossa voi löytää liivin — j.n.e., hatut, sukat, käsineet, kengät ja päivänvarjot. Siellä oli kaappirivejä, joiden laatikot olivat täyteen pinkatut aistikkaalla, pitsireunusteisella lingeriellä; siellä oli kaksi kaappia, jotka olivat täynnä hattuja, ja kolme, jotka olivat täynnä kenkiä. "Kun hän oli Lännessä", sanoi Alice, "laski yksi hänen kamarineitseistään, ja huomasi, että hänellä oli yli neljäsataa paria! Ja hänellä tosiaan on laatikko, jossa hän säilyttää luetteloa, voidakseen pitää niistä lukua. Ja jokaisen laatikon ympäri kiertää lemuava, silkkinen hajuvesipussi, ja jokaiseen hameeseen ja liiviin on siroteltu pienen pieniä hajuvesipusseja; ja hänellä on oma erikoinen hajuvetensä — hän antoi minulle sitä vähän. Hän kutsuu sitä Coeur de Jeannette, ja hän sanoo keksineensä sen itse ja omistavansa sille patentin!"
Ja sitten ryhtyi Alice kuvailemaan kamarineitsyeen työhuonetta, joka myöskin oli kiillotetusta kovastapuusta ja tomunpitävä, ja siinä oli balkongi vaatteiden harjaamista varten ja metallilangat, joiden päälle asetettiin vaatteet, ja kuumaa ja kylmää vettä ja rautainen silityspöytä, ja sähköllä kuumennettava hella. "Mutta sielläpä ei varmaankaan ole paljoa tekemistä", nauroi tyttö, "sillä hän ei koskaan esiinny samassa puvussa useammin kuin kaksi tai kolme kertaa. Ajatelkaapa vain, että maksaa useita kymmeniä tuhansia markkoja yhdestä puvusta, ja antaa se köyhälle sukulaiselle, sittenkuin sitä on käyttänyt ainoastaan pari kertaa! Ja mikä pahinta; Mrs Landis sanoo tuon kaiken olevan aivan tavallista; sellaisen asiaintilan tapaa jokaisessa kodissa, joka on yhteiskunnallisesti huomattavassa asemassa. Hän sanoi, että on olemassa muutamia naisia, jotka kopeilevat sillä, etteivät koskaan esiinny kahdesti samassa puvussa, ja Bostonissa on yksi hirvittävä henkilö, joka käyttää jokaista pukuaan kerran, ja sitten poltattaa sen juhlallisesti hovimestarillaan!"
"On aivan mieletöntä menetellä moisella tavalla", lisäsi vanha Mrs Montague, kuultuaan koko kertomuksen. "En saata nähdä, kuinka ihmiset voivat sellaisesta saada mitään nautintoa."
"Niin minäkin sanoin", vastasi Alice
"Kenelle sanoit sinä sillä tavalla?" kysyi Montague. "Mrs Landisille?"
"Ei", sanoi Alice, "yhdelle hänen serkulleen. Olin alikerrassa odottamassa häntä, ja tämä tyttö astui sisälle. Ja me jouduimme keskusteluun siitä, ja minä en sanonut uskovani koskaan voivani tottua kaikkeen tuollaiseen."
"Mitä hän sanoi?" kysyi toinen.
"Hän antoi minulle omituisen vastauksen", sanoi tyttö. "Hän on pitkä ja hyvin ylhäisen näköinen, ja minä vähän pelkäsin häntä. Hän sanoi: Te tulette tottumaan siihen. Jokainen, tiedättehän, tekee sitä, ja jos koetatte menetellä toisin, niin he loukkaantuvat; ja Teillä ei ole rohkeutta tehdä sitä ilman ystäviä. Te aijotte joka päivä lakata, vaan Te ette koskaan sitä tee, ja Te jatkatte aina kuolemaanne saakka."
"Mitä sinä siihen vastasit?"