"Tietysti!" huusi Oliver. "Mutta mitä sinä osaat siitä kertoa? Sinä tulet olemaan niinkuin lapsi toisten ihmisten käsissä, ja varmasti he ryöstävät sinut putipuhtaaksi. Ja miksi taivaan nimessä sinä tahdot ryhtyä kokeilemaan siinä, missä ei ole pakkoa."
"Täytyyhän minun sijoittaa rahani jonnekin", sanoi Montague.
"Ensimäinen palkka polttaa reijän hänen taskuunsa!" pisti väliin Reggie Mann kikattaen. "Siirtäkää se minulle, Mr Montague, ja antakaa minun kuluttaa se komeissa pidoissa Alicen kunniaksi; ja olenpa varma, että sen taikamainen vaikutus tuo Teille enemmän juttuja kuin mitä ehditte käsitellä yhden elämänne aikana!"
"Sinun olisi paljon parempi kuluttaa se suudaveteen, kuin ostaa sillä joukon hiilitorvia", sanoi Oliver, "Odota pikkusen, ja anna minä etsin sinulle jonkin paikan, mihin rahasi panisit, ja tuletpa näkemään, että sinun ei tarvitse mitään riskeerata."
"En ajattelekaan ryhtyä siihen, ennenkuin olen päässyt varmuuteen", vastasi toinen. "Ja ne, joiden arvostelun olen saanut, tulisivat mukaan."
Nuorempi miehistä ajatteli hetkisen. "Sinä aijot syödä päivällistä majuri Venablen kanssa tänä iltana, eikö niin?" kysyi hän; ja kun toinen vastasi myöntävästi, jatkoi hän, "Siis hyvä, kysy häneltä. Majuri on ollut kapitalistina neljäkymmentä vuotta, ja jos saat hänet siihen ryhtymään, niin voit olla varma siitä, että et tarvitse pelätä."
Majuri Venable oli aivan hurmaantunut Montagueen — kenties tuota vanhaa herraa huvitti pitää ystävänään jotakuta, jonka kanssa saisi rupatella, ja jolle kaikki hänen kaskunsa olisivat uusia. Hän oli liittänyt Montaguen nimen "Miljonäärien" luetteloon, missä hän itse eli, ja oli pyytänyt häntä sitten tekemään tuttavuutta sen muutamien toisten jäsenten kanssa. Ennenkuin Montague erosi veljestään lupasi hän puhua asiasta majurin kanssa.
"Miljonäärit" oli kaupungin komeimpia klubeja, sellainen, jonka kaikista rikkaimmat olivat erityisesti järjestäneet itseään varten. Se oli ylhäällä puiston kupeella, suuremmoisessa, valkosessa marmoripalatsissa, joka oli maksanut viisi miljoonaa markkaa. Montaguesta tuntui, että hän ei ollut oikein tuntenut majuria, ennenkuin hän näki hänet täällä. Majuri oli suuremmoinen aina ja joka paikassa, mutta tässä klubissa tuli hänestä itsestään edition de luxe [korupainos. — Suomentaja.]. Hän piti täällä pääkortteeria, ja ylläpiti itseään varten huoneuston kaiken vuotta; ja koko tämän paikan ympäristö ja ilmapiiri näytti olevan osa hänestä.
Montaguen mielestä majurin kasvot tulivat päivä päivältä punakammiksi, ja tummanpunaiset suonet yhä rusottavammiksi; tai oliko se sitä, että tuon vanhan herran paidan rinnus loisti kirkkaampana lamppujen loisteessa? Majuri tuli häntä vastaan juhlallisessa eteisessä, joka oli viisikymmentä jalkaa neliömitaten ja tehty kokonaan numidialaisesta marmorista, ja katto kullasta ja suuret pronssiset raput, jotka johtivat ylhäällä olevalle lehterille. Hän pyysi anteeksi samettisia tohveleitaan ja ontuvaa käyntiään — häntä alkoi taaskin ahdistaa tuo kirottu nivelleini. Mutta hän nilkutti ympäri ja esitti ystävänsä toisille miljonääreille — ja kertoi sitten häväistysjuttuja itse kustakin heistä heidän selkänsä takana.
Majuri oli oikein tyypillinen, puhdasverinen, vanha ylimys; hänen käytöksensä oli täydellisesti noblesse oblige [= aateluus velvoittaa. — Suomentaja.] niitä kohtaan, jotka kuuluivat hänen tuttavuutensa taikapiiriin — mutta voi niitä, jotka kuuluivat sen ulkopuolelle! Montague ei ollut milloinkaan kuullut kenenkään pauhaavan palvelijoille sillä tavalla kuin majuri pauhasi "Tomppeli!" kiljui hän, kun jokin meni pöydässä hullusti. "Etkö tiedä mitään parempaa tehtävää kuin kantaa tuollaista pöytää minun eteeni. Mene ja lähetä joku, joka osaa kattaa pöydän!" Ja, uskomatonta kuulla, kaikki palvelijat tunnustivat hänelle täydellisen oikeuden sättiä itseään, ja he lensivät säikähtyneinä täyttämään hänen pyyntöään. Montague huomasi, että koko klubin palveluskunta ryhtyi työhön joka kerta kun majuri ilmestyi; ja kun hän istui pöydän ääressä, alotti hän tähän tapaan — "Tahdon kaksi kuivaa Martinista. Ja tahdon ne hetipaikalla ymmärrättekö? Älä vitkastele voilautasten ja huuhtelukuppien kanssa — tahdon kaksi kukonpyrstöä, ja niin pian kuin käpäläsi ehtivät ne kantaa!"