Päivällinen oli hyvin tärkeä toimitus majuri Venablelle — elämän tärkein toimitus. Nuorempi miehistä kieltäytyi vaatimattomasti tekemästä mitään ehdotuksia, istui ja odotteli sillä aikaa kun hänen ystävänsä suoritti tilaamisen. Heille tarjottiin jotakin pienen pientä osterilajia, ja sipulisoppaa, metsäkanaa, asparagusta ja niiden kanssa viiniä majurin omasta yksityisestä varastosta, ja sitten roomalaista salaattia. Kunkin eri annoksen suhteen antoi majuri erikoiset määräykset, ja koko keskustelun ajan teki hän huomautuksia niiden johdosta: "Tämä on erinomaista lihavaa soppaa — verraton määrä ravintoainetta sipulisopassa. Ottakaa loput tästä, — Arvelenpa, että Burgundilainen on kylmää. Burgundilainen ei saisi milloinkaan mennä alapuolelle kuudenkymmenen viiden. Minä en pidä sherrystä, joka on kuudessakymmenessä. — Ne keittävät aina lintua liian kauan — Robbie Wallingin kokki on minun tunteakseni ainoa henkilö, joka ei koskaan tee erehdystä leikissä."
Kaikki nämä huomautukset tietenkin tulivat letkauksien lomassa läsnäolevista miljonääreistä. Siellä oli Hawkins, trustilakimies; terävänäköinen mies, kylmä kuin ruumis. Hänet nimitettiin lähettilääksi; erinomaisen vaikutusvaltainen henkilö. Hän oli ennen vanhan Wymanin uskottu neuvonantaja ja osti raatimiehet hänen puolelleen. Ja mies, joka istui pöydässä hänen kanssaan, oli Harrison, Starin toimittaja, tuon terveen ja vanhoillisen hallitussanomalehden. Harrison harjotteli kabinettia varten. Hän oli suloinen pikku mies, ja saisi aikaan Washingtonissa huvittavan sekamelskan. Ja tuo pitkä mies, joka juuri astui sisälle, oli Clarke, teräsruhtinas; ja tuolla toisella puolella oli Adams, suuri asianajaja hänkin — etevä uudistaja — yhteiskunnallisten ja kaikenlaisten oikeuksien tasottaja. Edusti salassa öljytrustia ja matkusti alas Trentoniin väittelelemään jotakin uudistushanketta vastaan, ja otti mukanaan salkussa kaksisataa viisikymmentä tuhatta markkaa vekseleinä. "Eräs minun ystäväni sai vihiä hänen aikeistaan ja verotti häntä siitä summasta", sanoi majuri ja nauroi makeasti suuren asianajajan vastaukselle. "Miten minä olisin tietänyt, että minun olisi maksettava omasta aamiaisestani?" Ja tuo lihava mies hänen kanssaan — se oli Jimmie Featherstone, miekkonen, joka oli perinyt suuren maatilan. "Jimmie-parka on menemässä päästään pyörälle", selitti majuri. "Matkustaa tuon tuostakin alas kaupunkiin laivaisännöitsijäin kokouksiin — kerrotaan muuan pöyristyttävä juttu hänestä ja vanhasta Dan Watermanista." Hän oli noussut ylös ja alkanut pitkän todistelun, kun Waterman keskeytti hänet, "Mutta edellisessä kokouksessa Te todistitte aivan päinvastaista, Mr Featherstone!" "Todellako?" sanoi Jimmie, näyttäen hämmentyneeltä. "Sepä ihmeellistä, miksi minä niin tein?" "No hyvä, Mr Featherstone! koska kysytte sitä minulta, niin minä sanon sen Teille", sanoi vanha Dan — hän on villi kuin metsäkarju, eikä halua mitään viivytyksiä kokouksissa. "Syy on siinä, että viimein olitte enemmän juovuksissa kuin nyt. Jos omaksuisitte muuttumattoman normaalihumalan tämän linjan johtajain kokouksissa, niin se auttaisi asioiden nopeaa kulkua melkoisesti."
He olivat päässeet roomalaiseen salaattiin saakka. Tarjoilija toi soppakulhon ja sen nähdessään vanha herra unohti Jimmie Featherstonen. "Mitä varten kannat sinä minulle tuollaista pötyä?" huusi hän. "Minä en sitä tarvitse! Vie se pois ja tuo minulle jotakin öljyä ja etikkaa."
Tarjoilija lensi tiehensä pelästyneenä, majurin muristessa vielä jotakin käheäksi painuneella äänellä. Silloin kuului hänen selkänsä takaa ääni; "Kuinka on laitasi tänä iltana, Venable? Sinä olet ärtynyt?"
Majuri katsahti taaksensa. "Halloo, sinä vanha merimetso", sanoi hän.
"Miten sinun laitasi on näinä Herran päivinä?"
Vanha merimetso vastasi, että hän voi erinomaisen hyvin. Hän oli lyhyenläntä, pönäkkä mies, jolla oli poimukkaat, rypistyneet kasvot. "Ystäväni Mr Montague — Mr Symmes", sanoi majuri.
"Sangen hupaista kohdata Teitä, Mr Montague", sanoi Mr Symmes, tarkastellen häntä rilliensä yli.
"Ja mitä sinä olet puuhaillut näinä aikoina?" kysyi majuri.
Toinen hymyili hyväntahtoisesti. "En mitään erikoisia", sanoi hän.
"Viekotellut ystävieni vaimoja, niinkuin tavallista."
"Ja kuka on viimeinen?"