"Koko viikoksi!"
"Koko viikoksi. Ja se on oleva tärkein asia, mitä koskaan olet tehnyt. Mrs Winnie aikoo ottaa meidät kaikki vaunuunsa, ja sinä saat tehdä aivan loppumattoman määrän tuiki välttämättömiä tuttavuuksia."
"Oliver, en millään muotoa voi sitä tehdä!" pani toinen kauhistuneena vastaan, ja jatkoi sitten useiden minuuttien, ajan todistelua ja selittelyä kaikesta, mitä hänellä oli tekemistä. Mutta Oliver tyytyi vain vakuuttamaan, että jos on tahtoa, niin on keinoa. Ei saattanut tulla kysymykseen hyljätä kutsua viettää joulua Eldridge Devonien kanssa!
Ja aivan oikein, oli olemassa keino. Mr Hasbrook oli maininnut hänelle, että hänellä oli jutussa suoritettuna jo melkoinen työ, ja että hän kyllä lähettäisi paperit. Ja kun Montague saapui toimistoonsa sinä aamuna, löysi hän ne sieltä. Niitä oli useita tuhansia sivuja käsittävä pinkka; ja tarkastellessaan niitä huomasi hän suurimmaksi hämmästyksekseen, että ne sisälsivät täydellisen syytöskirjelmän, jossa oli kaikki tarpeelliset viittaukset ja lainaukset ja valmistava kirjelmäluonnos — lyhyesti sanoen, täydellinen ja perinpohjainen valmistelu hänelle jätettyyn oikeusjuttuun. Niissä papereissa oli vähintäinkin viidenkymmenen tai seitsemänkymmenenviiden tuhannen markan arvosta työtä; ja Montague istui hämmästyksen lyömänä, käännellen edestakaisin hienolla konekirjotuksella kirjotettuja arkkeja. Hänellä todellakin olisi tilaisuutta olla mukana jouluvierailulla, jos kaikki hänen avunhakijansa kohtelisivat häntä samalla tavalla kuin tämä!
Hän tunsi itsensä siitä hieman loukatuksi — sillä hän oli merkinnyt muutamia näistä kohdista itsekin, ja tunsi olevansa niistä ylpeä. Nähtävästi ei hän olisi oleva muuta kuin naamiona jutussa! Ja hän otti puhelimen ja soitti Mr Hasbrookille, ja kysyi häneltä, mitä varten hän oli nämä paperit hänelle jättänyt ja mitä hänen niillä tuli tehdä. Niissähän oli koko juttu; ja oliko hänen vain otettava ne sellaisinaan?
Ei kukaan olisi voinut vastata viisaammin kuin Mr Hasbrook vastasi. Paperit olivat Montaguen käytettävänä — hän saisi tehdä niille niinkuin hän itse haluaisi. Hän voisi käyttää ne sellaisinaan, tai hyljätä ne kokonaan, taikka asettaa ne perustaksi omalle työlleen — kaikki, minkä hänen arvostelukykynsä katsoi parhaaksi, olisi hyvä. Ja niin Montague soitti kiinni ja kirjotti hyväksymisensä siihen viralliseen kutsuun, mikä oli saapunut Eldridge Devoneilta.
Myöhemmin päivällä pistäytyi Oliver hänen luokseen ja sanoi, että hän aikoi mennä päivällisille seuraavana iltana, ja että hän tulisi tapaamaan häntä kello kahdeksan. "Se on Jack Evansien kanssa", lisäsi Oliver. "Tunnetko heitä?"
Montague oli kuullut tuon nimen ja muisti sen omistajan olevan läntisten rautatieverkkojen johtajan. "Tarkotatko häntä?" kysyi hän.
"Tarkotan", sanoi toinen. "He ovat omituista, vanhanaikaista joukkoa, mutta heillä on rahoja. Minä tulen hyvään aikaan ja selitän sen sinulle."
Mutta hän sai selityksen sitä ennen. Seuraavana iltapäivänä tuli hänen luokseen eräs, joka tahtoi hänen apuaan — se ei ollut kukaan muu kuin Mrs Winnie Duval. Tuli ilmi, että joku oli jättänyt Mrs Winnielle melkoisen määrän rahoja, ja siihen oli kietoutunut suuri joukko oikeudellisia asioita, jotka hän halusi jättää uuden asianajajan selvitettäväksi. Myöskin sanoi hän toivovansa, että hän rohkaisisi itsensä ja verottaisi häntä melkoisella rahamäärällä. Se oli vain pikku kysymys jostain viidestä sadasta tuhannesta, joka oli jäänyt eräältä unhotukseen joutuneelta tädiltä lännessä.