"Oletko kysynyt häneltä?" kysyi Montague.
"En halua sitä häneltä kysyä, hyvä veliseni! Minulla ei ole ollenkaan halua elää missään hökkelissä tytön kanssa, joka on kasvatettu palatsissa."
"Mitä siis aijot tehdä?"
"Oh, Bettyllä on rikas täti hullujenhuoneessa. Ja sitten, näetkös minä ansaitsen rahaa, — ja tuon vanhanpojan on lopulta annettava perään. Ja sillävälin vietämme me hyvin hauskaa aikaa, ymmärräthän."
"Eipä teidän rakkautenne liene sitten suuren suuri", sanoi Montague — johon hänen veljensä hilpeästi vastasi, että he olivat rakastuneet toisiinsa juuri niin paljon kuin heitä miellytti sitä olla.
Tämä oli junassa maanantai-aamuna. Oliver huomasi, että hänen veljensä vaipui syviin ajatuksiin, ja huomautti: "Luulenpa, että aijot uudelleen painautua kirjojesi ääreen. Sinun tulee omistaa minulle yksi ilta tällä viikolla muutamille päivällisille, jotka ovat tärkeät."
"Missä ne ovat?" kysyi toinen.
"Oh, se on pitkä juttu", sanoi Oliver. "Minä selitän sen sinulle joskus. Mutta kaikkein ensiksi meidän tulee tehdä selväksi myöskin ensi viikko — otaksuttavasti et ole ollut huomaamatta, että se on jouluviikko. Ja sinun ei ole lupa tehdä mitään työtä silloin."
"Mutta sehän on mahdotonta!" huudahti toinen.
"Mikään ei saata olla mahdollisempaa", sanoi Oliver lujasti. "Minä olen luvannut sinun puolestasi tulla Eldridge Devonien kanssa ylös Hudsonille —"