Aterian aikana oli hän hyvin kaino; mutta Montague tuli häntä aikaa myöten hyvin tuntemaan. Ja kun hän oppi käsittämään, että Montague ei ollut yksi loisistukkaista, avasi hän kokonaan sydämensä. Evans oli kaivoksen löydettyään ottanut sen kokonaan haltuunsa, ja hän oli painanut alas kilpailijansa, jotka koettivat saada sitä häneltä pois, ja hän oli ostanut rautatiet, jotka olivat koettaneet musertaa hänet — ja nyt oli hän tullut Wall Streetille kamppailemaan niitä miehiä vastaan, jotka olivat yrittäneet saattaa hänen rautateitään perikatoon. — Mutta läpi kaiken tuon oli hän säilyttänyt naisen sydämen, ja todellisen hädän näkemistä ei hän saattanut kestää. Hän oli niitä miehiä, joilla oli viidenkymmenen tuhannen markan vekseleitä kimpuittain povitaskussaan, ja jakoivat niitä ympärilleen, jos luulivat voivansa sen tehdä loukkaamatta. Ja toiselta puolen kerrottiin, kuinka hän kerran nähdessään kantajan käyttäytyvän sopimattomasti muuatta naismatkustajaa kohtaan hänen omistamallaan linjalla, ryntäsi ylös ja veti kellonnyöristä, ja heitätti miehen ulos radan viereen keskellä yötä ja kolmenkymmenen Englannin peninkulman päässä lähimmästä kaupungista!
Ei, se oli naisväki, sanoi hän Montaguelle tapansa mukaan nauraa irvistellen. Häntä ei liikuttanut ollenkaan, jos ihmiset kutsuivatkin häntä "pesiytyväksi pohataksi"; ja kun hänestä elämä tuntui tanssimiselta olkisella vuoteella, ei mikään estänyt häntä tekemästä matkaa Jumalan vapaaseen luontoon. Mutta naisväki oli saanut mehiläisen aivokoppaansa. Vanha mies lisäsi surullisesta, että yksi niistä ikävyyksistä, mitä rikkaan nimi toi mukanaan, oli se, että se hävitti naisilta kaiken työn.
Ei se ollut myöskään Mrs Evans. "Saara", joksi häntä perheen pää kutsui, istui aterioidessa lähinnä Montaguea; ja hän huomasi, että rohkaisemalla tuota hyväntahtoista naista edes hiuskarvan verran tuli hän kodikkaaksi ja miellyttäväksi. Montague tarjosi tilaisuuden, koska hän oli vieras, ja huomautti sivumennen mielipiteenään, että New-York oli hävyttömän ylellinen paikka, ja oli tavattoman vaikea päästä siinä eteenpäin ja Mrs Evans tarttui asiaan ja hänessä paljastui Montaguelle hyväluontoinen ja ystävällinen henkilö, joka ikävöimällä ikävöi sieniä ja siirappia ja omenamunkkia ja rasvaisessa silavassa paistettua leipää, ja muita samallaisia järjellisiä asioita, silläaikaa kun hänen kokkinsa pakotti häntä syömään paté de foie grasia aspiksen kanssa, maidolla ruokittuja helmikanan poikasia, ja biscuits glacées Tortoni. Tietysti ei hän tätä sanonut aterialla — hän teki naurettavia ponnistuksia näytelläkseen osaansa, — joiden tuloksena Montaguelle oli ainakin yksi huvittava kokemus.
Mrs Evans kertoi parhaallaan hänelle, mikä peljättävä paikka hänen mielestään tämä kaupunki oli nuorille miehille; ja kuinka häntä pelotti tuoda poikaansa tänne. "Miehillä ei ole täällä kerrassaan mitään siveyskäsitteitä", sanoi hän, ja lisäsi vakavana: "Olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, että Idän miehet ovat luonnostaan sammakkoeläinten kaltaisia!"
Ja kun Montague rypisti kulmakarvojaan ja näytti hämmästyneeltä, lisäsi hän: "Ettekö luule niin!" Ja hän vastasi osottamatta pienintäkään viivytystä, että hän ei ollut tullut koskaan ennen sitä ajatelleeksi.
Vasta parin tunnin kuluttua sai hän selvyyden keskustellessaan Miss Annen kanssa. "Me tapasimme Lady Stonebriden tänään aamiaisilla", sanoi tuo nuori henkilö. "Tunnetteko hänet?"
"En", sanoi Montague, joka ei ollut koskaan kuullut sitä nimeä.
"Minusta englantilaiset ylimysnaiset käyttävät mitä vastenmielisintä katukieltä", jatkoi Anne. "Ettekö ole sitä huomannut?"
"Olen kyllä", sanoi hän.
"Ja niin kuulumattoman ruokotonta! Tiedättekö, Lady Stonebridge aivan pelästytti äitiä — hän kertoi äidille, että hän ei uskonut ollenkaan avioliittoon, ja että hän arveli kaikkien miesten olevan luonnostaan moniavioisia!"