Mies, joka aina oli ollut hyväsydäminen ihminen, tuli oikein liikutetuksi.
— Kyllä, lupaan sen, Daisy, sanoi hän. Sen minä lupaan.
— Lupaatko todellakin? kysyi nainen ja hengähti syvään.
— Lupaan minä sen.
— No, se on hyvä, sanoi hän yrittäen nousta seisomaan. Muuta en tahtonutkaan. Sinä voit helposti löytää hänet. Hänen nimensä … hänen…
Äkkiä horjahti hän ja kaatui taaksepäin tarttuen tuolin selustaan.
Kasvonsa kävivät kalman kalpeiksi, ja rintansa korahteli raskaasti.
Van Rensselaer kiiruhti naisen luokse, nosti hänet käsivarsilleen. Hän lepäsi kuin kuollut. Palvelija, joka isäntänsä huudosta oli kiiruhtanut salonkiin, lähetettiin heti ajoneuvoja hakemaan.
— Viekää hänet tässä kadunkulmassa olevaan sairashuoneeseen, käski van
Rensselaer.
He kantoivat kuolevan naisen alas vaunuihin ja herra van Rensselaer palasi hitaasti, ajatuksiinsa vaipuneena takaisin asuntoonsa.
— Kirottu sattuma tämä, mutisi hän. Millä tavoin nyt saan tytön käsiini?