Kun palvelija palasi, tiedusteli hän tältä kiireesti:
— Hän kuoli ennenkuin ehdimme sairashuoneeseen, vastasi mies.
XII.
Kuta enemmän Robert van Rensselaer mietiskeli Daisyn kuolemaa, sitä ikävämmältä se hänestä tuntui. Antelias kun oli, ei hän olisi hetkeäkään epäillyt lähettää tytölle pari tuhatta dollaria. Mutta jos hän nyt koettaisi tehdä sen, voisi hän joutua kaikenlaisiin epämiellyttäviin selkkauksiin.
Kuolleelta ei voitu tavata mitään, joka olisi ilmaissut, kuka hän oli eläissään ollut. Jos van Rensselaer olisi turvautunut poliisin apuun vainajan lasta etsiessään, olisi siitä piankin noussut häväistysjuttu. On niin paljon ihmisiä, jotka ovat valmiit uskomaan rikkaasta miehestä pahaa. Sitä paitsi oli vielä useita henkilöitä elossa, jotka tunsivat hänen suhteensa Daisyyn. Tietysti eivät he sitä enään muistelleet näin kauvan jälkeenpäin. Mutta ennen pitkää he kumminkin alkaisivat tehdä johtopäätöksiänsä. Ja sitten siitä syntyisi supatusta koko kaupungissa. — Jos hän kääntyisi jonkun yksityisen etsivän poliisin puoleen saadakseen asiasta selkoa, herättäisi sekin epäluuloa. Eihän sellaiseen väkeen ollut ensinkään luottamista, ajatteli hän. He voisivat nuuskia esiin salaisuuden, ja kuka tietää, mitä sitten tapahtuisi.
Ei ollut varsin hauskaa ajatella oman lihansa ja verensä kärsivän puutetta. Mutta herra van Rensselaer lohdutti itseään sillä, että ihmiset kyllä tytöstä huolen pitäisivät, ja kun ei tämä missään tapauksessa ollut ylellisyyteen tottunut, ei hän ehkä tuntisikaan oloansa niin tukalaksi. Sitäpaitsi oli hyvinkin luultavaa, että, jos tytölle lähetettäisiin rahoja, ne vaan houkuttelisivat tätä tuhlaavaisuuteen ja muihin kiusauksiin.
Ja niin hän tuli siihen loppupäätökseen, että hänen velvollisuutensa oli antaa asian raueta ja jättää se unhotuksen valtaan.
XIV.
Tähän tapaan hän ajatteli lakeijan auttaessa häntä pukeutumaan päivällistä varten. Sitten meni hän ulos ja istui automobiiliinsa. Puolen tunnin kuluttua oli hän satamassa. Oli auringonnousun aika, sade oli tauonnut, ja joki väreili kullankarvaisessa hohteessa. Van Rensselaer hengitti ahnaasti raikasta merituulta noustessaan automobiilistaan ja astuessaan huvialustansa kohti. Se oli jo lähtöön valmiina, ja kapteeni seisoi maihin vievällä käytävällä.
— Kaikki kunnossa, sir, sanoi kapteeni.