— Ei, Mary, se olisi vielä pahempi minulle. Sanothan rakastavasi minua? Silloin täytyy sinun myöskin luopua minusta. Muulla keinoin ei tästä pulasta päästä.
Tyttö istui kalman kalpeana, ja valittava voihkina tunkeutui hänen huuliltaan. Sitten sipaisi hän hiukset otsaltaan ja tuijotti hurjan näköisenä eteensä.
— Luopua sinusta, kuiskasi hän käheästi. Luopua sinusta!
Ystävämme Robbie oli hyvin pahoillaan. Hyväsydäminen mies ei mielellään kiusaa naista, varsinkaan sitä, jota rakastaa. Hän oli kumminkin jo kerran tehnyt päätöksensä ja aikoi järkähtämättä pysyä siinä.
— Enkö saa sinua enään koskaan nähdä … edes vilaukselta … joskus vaan, vaikeroi Mary nojaten päänsä hänen rintaansa vastaan ja itki ikäänkuin sydämensä olisi pakahtua.
— Et, sanoi mies lujasti. Etkö sinä ymmärrä, Mary, ettei maailmassa ole ainoatakaan paikkaa, johon voisin sinut kätkeä, josta tuo nainen ei nuuskisi sinua esiin? Hän on ottanut selville, kuka minä olen ja seurannut minun jälkiäni tänne. Ymmärräthän, Mary, että hän musertaa minut, kenties pakottaa minut surmaamaan itseni.
Tyttö kauhistui.
— Ei, se ei saa tapahtua, sanoi hän. Sinä näyt olevan oikeassa, ja minun täytyy uhrautua. Minä tahdon poistua. Luulen voivani kestää sen. Mutta, Jim, Jim, en ole ikinä rakastanut ketään muuta kuin sinua enkä tule koskaan rakastamaankaan.
— En minäkään unohda sinua, Mary, sanoi mies. Saat kaikkea, mitä tarvitset. Rahaa ei sinulta pidä puuttuman.
Tyttö kuunteli hajamielisenä hänen puhettaan. Hän ei tällä hetkellä rahoja ajatellut.