— Mihin aijot matkustaa, kysyi mies hetken vaitiolon päästä.
— En tiedä, vastasi tyttö. Kotia minulla ei ole. Niin, mihin minä oikeastaan menisinkään? Ajattelen, parasta lienee palata takaisin syntymäseudulleni — Albanyyn.
Tämä nimi herätti äkkiä eloon erään muiston Robert van Rensselaerin sielussa.
— Albanyyn? toisti hän. Et ole koskaan maininnut olevasi sieltä kotoisin.
Hän vaikeni hetkeksi ja jatkoi sitten:
— Ehkä sinä tunnet siellä erään nuoren tytön … mutta enhän minä tiedä edes hänen nimeään, lopetti hän kevyesti naurahtaen.
— Vai niin, sitten luulen, etten voi antaa sinulle mitään tietoja hänestä, sanoi tyttö, koettaen hymyillä hänkin. Muuten tunnen siellä ainoastaan joitakuita ihmisiä. Enkä tuntenut ketään, ennenkuin äitini matkusti pois muutamia vuosia sitten.
— Matkusti pois? kysäsi mies. Luulin sinun kertoneen, että hän on kuollut.
— Kuollut hän varmaan onkin, koska hän oli kovin sairas lähteissään, vastasi tyttö. Mutta minä en tiedä, kuinka hänelle kävi. Hän ei koskaan palannut.
Mies tuijotti hämmästyneenä tyttöön.